• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

Hyllyllinen hyvinvointia työhuoneeseen

17/04/2018

Kaupallinen yhteistyö LukLabelin kanssa.

Työpisteemme sijaitsee kotimme pienimmässä huoneessa, joka sattumoisin on myös kotimme valoisin huone. Suuret peilipinnat ja valkoiset seinät maksivoivat kaiken luoteisesta ikkunasta tulevan valon, jota riittääkin pitkälle päivään. Työhuonetta lukuun ottamatta kodissamme vallitsee päivisinkin aika hämyinen tunnelma, sillä 90-luvun pitkät räystäät suodattavat olohuoneen puolelta sisään tulevaa valoa tehokkaasti. Ei siis ole pelkkää sattumaa, että kaikista huoneista juuri työhuoneemme on täyttynyt viherkasveilla.

Pinossa LukLabel 1

Onkin todella sopivaa työnteon kannalta, että viherkasvit ovat päätyneet juuri työhuoneeseemme – parantavathan ne sisäilman lisäksi myös työtehoa tutkitusti peräti 15 prosenttia. Tutkimuksen mukaan kasvit myös lisäävät keskittymiskykyä jopa 70 prosentilla. Lisäksi vihreä työympäristö on omiaan poistamaan stressiä (erityisesti kukkivat kasvit toimivat loistavina stressinpoistajina) ja kasvien katselu rentouttaa tietokoneen ja sinisen valon rasittamia silmiä.

Eräässä tutkimuksessa on myös huomattu, että kasvien hoito auttaa lisäämään henkistä hyvinvointia. Maa-aineksen kanssa kosketuksissa oleminen eli mullan saaminen kynsien alle vaikuttaa aivoihin samalla tavalla kuin masennuslääkkeet.

Pinossa LukLabel 2

Todistettujen hyötyjen lisäksi kasveista saa visuaalista inspiraatiota. Kasvit ja kauniit asetelmat ruokkivat visuaalista silmään ja saavat aivot hyvään flow-tilaan kirjoittamisen kannalta. Moni varmaan voikin allekirjoittaa sen, ettei tunkkaisessa tai sotkuisessa työpisteessä työnteko suju läheskään yhtä hyvin kuin siistissä ja visuaalisesti inspiroivassa ympäristössä.

Koska työhuoneemme on pieni, en ole voinut kalustaa sitä suurilla kalusteilla tai seinähyllyillä. Pitkään kuitenkin kaipasin työhuoneen seinälle lisätilaa ja jotain tasapainottamaan taulukollaasia. Kotimaisen LukLabelin mallistosta löytyy täydellisesti pieneen tilaan sopiva Kajon-seinähylly. Hylly on ainoastaan 15 cm syvä, joten se on kuin omiaan pienien asetelmien, tai tässä tapauksessa kasvien, esillelaittoon.

Pinossa LukLabel 5

Kajon-hylly voidaan asentaa seinään suoraan tai käyttää yhdessä trendikkään rautakehikon kanssa. Kiinnitys tapahtuu parkkinahkahihnoilla, jotka pujotetaan hauskasti hyllylevyn läpi. Mustan levyn lisäksi hyllylevy on mahdollista saada puunvärisenä. Hyllystä on saatavilla kahta leveyttä, 60 ja 35 cm. Ja bonusta tietenkin on se, että hylly on suunniteltu Suomessa yhdessä LukLabel design teamin kanssa ja että se on valmistettu lähellä Virossa.

Pinossa LukLabel 2

Hyllyn kiinnitimme työpöytämme viereen niin, että katse siihen on helppo nostaa työskentelyn lomassa. Siinä hylly on myös lähellä ikkunaa, jotta kasvit saavat mahdollisimman paljon epäsuoraa valoa. Ikkunaseinältä Kajon-hylly näkyy myös kauniisti olohuoneen puolelle työhuoneen oven ollessa avoinna.

Hyllylle mahtuu juuri sopivasti kaksi ruukkua, mutta koska suosin asetelmissa aina kolmen esineen ryhmiä, päätyi kasvien kaveriksi hyllylle LukLabelin kirjoitusalusta. Kirjoitusalustaan on kiinnitetty viesti, joka muistuttaa olemaan pelottomasti oma itsensä.

 

Seuraathan blogiani jo myös Instagramissa ja Bloglovinissa?

Filed in: sisustus, yhteistyö • by Essi • Leave a Comment

Mansen blogikirppis 22.4.

15/04/2018

Odotettu Mansen blogikirppis on täällä taas ja tänä vuonna myös minulla oli mahdollisuus päästä mukaan! Hienoa päästä laittamaan tavaroita kiertoon, nähdä blogikollegoita ja samalla ehkä muutama lukijakin 🙂

pinossa mansen blogikirppis 1

Kirppis järjestetään 22.4. klo 11-14 Tampereella Finlaysonin alueella Vooninki-salissa, osoitteessa Väinö Linnan Aukio 13. Heti ovien auettua paikalla on kuulemma paljon innokkaita kirppistelijöitä, joten kannattaa varautua jonottamaan, jotta pääsee sisään ensimmäisten joukossa nappaamaan parhaat löydöt.

Kirppiksellä myyjiä on parikymmentä ja bloggareiden lisäksi mm. Bo LKV Tampere on myymässä tarpeettomia stailaustuotteita. Alla olevasta mainoksesta näet kaikki myymään tulevat bloggaajat ja yritykset. Mansen blogikirppiksen Facebook-sivulta on myös löydettävissä tarkempaa tietoa sekä maistiaisia myyntiin tulevista tuotteista.

30167175_10212878695577113_8714737523863364969_o

Omasta pöydästäni löytyy muutamia sisustustuotteita ja lisäksi paljon koruja ja koon 36 naisten vaatteita. Suurin osa myytävistä vaatteista on lähes käyttämättömiä ja lisäksi koruista löytyy muutamia aika uniikkeja yksilöitä kuten esimerkiksi nämä alemmassa kuvassa näkyvät mustat rusetti-korvakorut. Olen itse tehnyt korvakorut kouluaikoinani käsinvärjätystä parkkinahasta.

Kaikki tuotteet olen hinnoitellut todella edullisesti ja joukosta löytyykin vain muutamia kympin juttuja. Lähes kaikki vaatteet lähtevät kiertoon muutaman euron kappalehintaan.

pinossa mansen blogikirppis 2

Nähdään siis viikon päästä Tampereella, muistakaa varata käteistä mukaan!

 

Seuraathan blogiani jo myös Instagramissa ja Bloglovinissa?

Filed in: random • by Essi • 4 Comments

Wieniläistuolien tuunaus 2.0

14/04/2018

Viime heinäkuussa ostin kirpputorilta neljä kappaletta wieniläistyylisiä tuoleja parilla kympillä. 80-luvulta peräisin olevien tuolien rungot ovat metallia ja istuinosassa niissä oli valkoinen muovisäleikkö. Syksyllä tuunasin tuoleja päällystämällä istuinosat sametilla (en tainnut siitä ikinä kirjoittaa mutta hyvät kuvat niistä löytyy täältä) ja nyt tuolit ovat jälleen kokeneet pienen muutoksen.

pinossa midmod interior 14.4.2018 6

Sametilla päällystäminen ja tuolien istuimien purkaminen rasitti vanhaa muovia niin, että kahdesta tuolista sametin paikallaan pitänyt rengas napsahti poikki. Tuolit lojuivat varastossa hetken aikaa, ja nyt viimein sain aikaiseksi tuunata istuinosat kuntoon.

Vanhat istuimet korvasin uusilla pyöreillä levyillä, jotka sain Ikean Frosta-jakkaroista. Vaneriset istuimet maalasin mustaksi himmeällä huonekalumaalilla ja istuimen kanttasin mustalla nahalla, jota minulle oli jäänyt varastoon kouluajoista. Nahan kiinnitin paikoilleen liimalla ja nauloilla.

pinossa midmod interior 14.4.2018 1

Alkuperäiseen suunnitelmaani ei kuulunut nahkakantin laittaminen tuoleihin, mutta onneksi vähän pakosta jouduin sen niihin laittamaan – vanerilevyjen halkaisija oli nimittäin pari senttiä liian pieni. Fiksuna en tietenkään tajunnut tarkistaa istuimien kokoa ennen projektin aloittamista, mutta onneksi sain ongelman ratkaisua kanttaamalla istuimet. Lopputuloksesta tuli näin todella paljon siistimpi ja viimeistellympi.

Uusien istuimien takia tuolien metallirunkoihin piti tietenkin porata uudet reiät. Vaikka ruuvinväännin minulla pysyy kädessä, oli silti helpompaa ja turvallisempaa kaikkien kannalta pyytämään avomies hoitamaan se osuus. Samoin selkänojan metallitanko vaati vähän uutta asettelua.

pinossa midmod interior 14.4.2018 2

Kello on tällä hetkellä puoli yksi ja alle viiden tunnin päästä pitäisi lähteä Inspiration Blog Awards -gaalaan. Koirat ovat lenkittämättä, asu päättämättä ja istun vielä työhuoneessa aamutakki päällä naputtamassa läppäriä. Itsehän en ole gaalassa ehdolla, joten suuria paineita en gaalalookista missään nimessä ole ottamassa. Itse asiassa koko viikko töissä meni niin äkkiä, etten sen kummemmin edes ehtinyt ajatella tätä iltaa. Annankin siis muotibloggareiden hoitaa edustamisen ja itse keskityn vain rentoutumaan ja viettämään kivaa iltaa kuohuvan ja blogikollegoiden kanssa.

Minulla on ollut pieniä ongelmia puhelimen netin kanssa, mutta yritän laittaa Instagramin tarinoihin matskua illan aikana. Eli gaalatunnelmia pääsee siis kurkkaamaan sieltä! Vaihdoin muuten viikolla IG-nimimerkkini sopimaan paremmin yhteen bloginimeni kanssa ja uusi nimimerkkini on nyt @essi.pinossa 🙂 Kivaa ja rentoa lauantaita kaikille!

 

Lue myös: DIY rottinkituolin tuunaus

Seuraathan blogiani jo myös Instagramissa ja Bloglovinissa?

Filed in: DIY, inspiraatio, sisustus • by Essi • Leave a Comment

  • « Previous Page
  • 1
  • …
  • 112
  • 113
  • 114
  • 115
  • 116
  • …
  • 194
  • Next Page »

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • 24 tuntia lapsen kanssa Tallinnassa
  • Tyttöjen reissu Barcelonaan
  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat
  • Tilinpäätös 2024

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2025 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2025 · Pinossa ·