Tällä hetkellä päässäni pyörii kaksi ajatusta. Ensimmäinen on ”apua, työaamukammassa on enää kuusi piikkiä” ja toinen kuuluu äidillisen rakastavalla äänellä ”voisitko nyt helkkari rakas lapsi olla potkimatta kylkeäni mustelmille?”
Se, onko jännitys ärtymystä korkeampaa tällä hetkellä, on vaikea sanoa. Toisaalta kun yhtälöön ottaa mukaan alkavan flunssan, kipeytyvät kämmenet ja jalkaan säteilevän selkäkivun, kallistuu vaakakuppi vähän enemmän ärtymyksen puolelle. Vaikka lopputulos on taatusti kaiken vaivan arvoista, niin tämä mahassa volttien heittely alkaa pikkuhiljaa riittää. Pitäisi varmaan jo varmuuden vuoksi hankkia voimistelurenkaat, sen verran voimistelijan verta pikkukaverilla tuntuu olevan.
Tämä on jo kolmas joulumme tässä kodissa, mutta vasta eilen saimme aikaiseksi virittää valot etukuistin tolppaan. Hommaan taisi mennä peräti 15 minuuttia, joten ei voi kun taas ihmetellä omaa aikaansaamattomuuttaan. Samoilla energioilla hain joulukoristelaatikon parvelta (tai no, avomies haki) ja aloitin koristeiden varovaisen sommittelun ruokapöydän takaiselle senkille ja olohuoneeseen.
En ihan saanut toteutettua visiotani joulukoristeiden suhteen eilen, joten homma jatkuu varmaan torstaina. Tänä vuonna tekisi mieli koristella kotia vaikka kuinka, mutta toisaalta taas ajatus kaikesta ylimääräisestä uuvuttaa. Vähän jopa mietin, pitäisikö kuusi jättää laittamatta, ja se on aika hc ajatus kaltaiseltani jouluttajalta! Nämä postauksen kuvat ovat jo parin viikon takaa, kun yhteistyössä Clas Ohlsonin kanssa sommittelin kotiin vähän orastavaa joulutunnelmaa jaettavaksi Instagram-seuraajilleni.
Huomenna meillä on töissä strategiapäivä ja samaan syssyyn vielä pikkujoulut. Aktiviteetiksi meille on järjestetty lentotunti REDIin avatussa lentotunnelissa, mutta harmikseni joudun jättämään sen väliin tällä kertaa. Jotain hyvää tästä ”estyneestä tilasta” kuitenkin seuraa, koska siinä missä työkaverini heräilevät kohmeisena itsenäisyyspäivään, on minulla heti aamusta asti aikaa, ja toivottavasti myös energiaa, touhuta kotona ja kaivaa pitkästä aikaa taas kamera esille.
Voi vauvat ja potkut. Kuopuksemme monotti minua monta kertaa niin mojovasti, että epäilin kuolevani sisäisiin verenvuotoihin ennen synnytystä. Kerran potku osui todennäköisesti niin hyvin johonkin sisäelimeen, että minulta lähti kaupassa jalat alta. Hetken aikaa siinä piti koota itseään, haukkoa henkeä ja vakuutella kanssa-asiakkaille, että olen ihan kunnissa. Mutta tekisin tuonkin uudestaan koska tahansa. Palkinto on ollut aivan täydellinen.
Meillä joulutetaan ihan täysillä. Jorataan joululauluja, syödään riisipuuroa ja koristeet ovat jo esillä.
Hyvää itsenäisyyspäivää.
Auts, voin vain kuvitella…! Itsehän onnistuin aikoinaan potkaisemaan äitiäni rakkoon kesken työpäivän, ja arvata vaan voi, miten siinä kävi 😀
Orastava flunssa muuttui täällä nyt ihan OIKEAKSI flunssaksi (taidan tietää nyt, miltä miehestä tuntuu olla kipeänä), joten nyt kysytään kyllä voimia. Mutta palkinto on varmasti rään, niistämisen, silmien vuotamisen ja kylkiluun murtamisen arvoinen <3
Hyvää myöhästynyttä itsenäisyyspäivää!