Tein aikoinaan päätöksen, etten kirjoittaisi tänne blogiin koskaan mitään liibalaabaa tai vain yleisiä kuulumisia. En vain ole pitänyt itseäni niin kiinnostavana, että uskoisin kenenkään jaksavan niitä lukea. Nyt teen kuitenkin poikkeuksen tähän. Luvassa on pienimuotoinen avautuminen ja kasa kuvia, jotka eivät liity aiheeseen millään tavalla.
Viime aikoina olen ollut todella väsynyt iltaisin ja motivaatiota instaamiselle ja kirjoittamiselle on ollut vaikea löytää. Kyseessä ei ole writer’s block, sillä aiheita minulla kyllä riittäsi, energiaa vain ei ole. Muistikorttikin on tupaten täynnä käsittelyä vaativia kuvia ja vapaat viikonloput ovat olleet (sillä samaisella 😉 ) kortilla.
Viimeiset viikot olemme eläneet eineksillä ja ne katkarapupastan ainekset odottavat edelleen kaapissa. Koti on kaaoksessa ja Villasta lähtee valtavasti karvaa – arvatkaa vaan miltä meidän olohuoneen matto näyttää. Tiskikone on pyörinyt vähän liian harvoin pyykinpesukoneesta puhuttakaan.
Luulen, että oloni on yhdistelmä säätä, pimeyttä ja järkyttävää työkiirettä. Elämässä muutenkin on tullut vastaan muutama tilanne, jotka ovat hieman latistaneet tunnelmaa. Pää kyllä toimii, mutta väsymys tuntuu kropassa vähän siltä kuin flunssa olisi tulossa. Sisäilmakin meillä on liian kuiva takasta johtuen, enkä vieläkään ole saanut aikaiseksi ostaa ilmankostutinta. Hiukset sähköistyvät ja aamuisin tekisi mieli kylpeä kosteusvoiteessa.
Pitkästä aikaa huomaan myös hartoideni menneen jumiin, vaikka sähköpöydän saatuani töissä ei ole aikoihin ollut tätä ongelmaa. Stressi tuntuu kropassa ja viimeiset pari kertaa pilateksessakin ovatkin menneet aivan penkin alle. Oikea ranne on kiukutellut muutaman viikon ilman mitään syytä ja koko kesän ruukussa viihtynyt rosmariinikin meni kuolemaan.
En nyt halua huolestuttaa ketään, sillä mistään burn outista tässä ei ole kysymys vaikka parasta tekemistä tällä hetkellä onkin jäätelön syönti sohvalla rouva Fletcherin kanssa (miten se sarja onkin nyt niin hyvä!). Tänä syksynä minulle on tapahtunut aika paljon hyviä asioita, ja ironista kyllä, niiden odottaminen ja jännittäminen on varmasti yksi syy väsymykseeni. Töissäkin olen saanut kokeilla ja tehdä paljon uusia asioita. Tietenkin kaikki uusi vähän rasittaa aivoja enemmän kuin perusduuni, mutta olen pelkästään vain iloinen että niin on käynyt.
Eli väsyttää, kukaan ei siivoa, töitä on liikaa ja niskatkin on jumissa! Huh, nyt se on sanottu, ehkä olo tämän avautumisen jälkeen hieman helpottaa. Nyt siis vain vitamiineja naamaan ja ulos lenkille!
Ps. Sen haluaisin vielä sanoa, että tämä pimeys on ihan sucks, kun valo ei enää riitä arkena kuvaamiseen.
Kuulostaa tosi samalta ku mulla! Hirveesti kaikkea menossa just nyt, niin aivot jotenkin menee väsymyksestä lukkoon. Olisi vaikka mitä ideoita, mutta ei juurikaan energiaa. Mä ite varasin mun kalenterista pari kokonaista päivää ihan itelleni, ja suosittelen samaa sullekin 🙂 Jos olo on ihan kurja ja väsynyt, niin omien juttujen puuhailu ja rentoilu oikeasti kannattaa. Saa ne pakollisetkin hommat hoidettua paljon paremmin ja tehokkaammin, kun saa välissä levätä.
Kiitos Linda ja kuulostaa kyllä loistavalta suunnitelmalta! Tänään päätinkin vain nukkua pitkään, fiilistellä keittiössä ja keitellä omenahilloa. Illalla otan sitten lasin viiniä ja katson pari jaksoa Black Sailsia Netflixistä. Huomenna on pakko vähän siivota, jotta saan kuvattua Instaan uutta materiaalia. Mutta senkin teen ihan silleen rennosti, eihän Instaan ole pakko laittaa uutta kuvaa joka päivä!
Hei Essi, Nyt tilaat kotiin siivoojan (ei tarvitse siivota siivoojaa varten) ja tilaat itsellesi hierojan. Pikkuaskelin kohti valoisampaa ollaan menossa. Ja kuvistasi haluan vielä sanoa, että ne on todella kauniita. Itse käännyn yleensä uudesta blogista pois jos kuvat on kökköjä. Sinun kuviasi katsoo todella ilokseen. Valoa pimeyteen sinne!
Kiitos tuhannesti Marja <3 Kiva kuulla, että kehitykseni kuvaamisessa näkyy.
Siivoojaa olen kyllä vakavasti harkinnut, vaikka välillä kahden aikuisen taloudessa se tuntuukin vähän turhamaiselta. Ja kun hintojakin katsoin, niin loppupeleissä ei edes puhuta kamalan suuresta sijoituksesta.
Ja kyllä se valo sieltä tulee, ainankin (toivottavasti) lumen muodossa 🙂
Kroppa vaatii lepoa, erityisesti näin pimeään aikaan. Itselläni käy voimien päälle myös pitkään jatkunut positiivinen kierre. Ensimmäisen kerran, kun olin saada paniikkikohtauksen (taisi olla toissa joulukuussa) kesken pikkujoulujen, olin aika hämmästynyt. Asiaa pureskeltuani ja vielä kun koin toisen vähän samankaltaisen ”burn outin” niin tajusin, että kroppa väsyy myös vaikka kaikkea positiivistakin olisi paljon. Nyt vaan nukut paljon, liikut rauhallisesti ja yrität hieman pysähtyä kun suinkin vain on mahdollista ja jättää kalenterista pois kaiken millä ei ole tulenpalava kiire.
P.S. Vaikka tämä postaus oli liibalaabaa ja valitusta, niin kirjoitit kyllä niin hyvin, että oli ”ilo lukea”. Jatkossakin vain reippaasti vähän henk.kohtaisempaa, lukijoita aina kiinnostaa myös bloggaajan persoona. Se tuo bloggaajaa hieman lähemmäksi lukijaa. Enkä minäkään kovin kiinnostava ole vaikka persoonaa tuonkin esiin blogissa. 🙂
Kiitos Irina! Minusta on mukavaa lukea muiden kuulumisia, mutta jotenkin aina ajattelin ettei minun kuulumiseni kiinnosta ja että tälläisiä tyhjänpäiväsiä postauksia ei saisi olla. Vaikka tottahan se on, että näin ehkä persoonani avautuu paremmin lukijoille.
Kiitos myös tsempistä, tämän päivän fiilistelin keittiössä hilloa tehden. enkä edes vilkaissut imuriin! Lenkillekin piti lähteä mutta eihän tunne kaatosateeseen kukaan viitsi mennä 😀
Eihän tämä kirjoitus nyt ollut mitään liibalaabaa vaan elämää 😉 Toivottavasti ehdit viikonloppuna vähän hengähtää!
Kiitos Christina! Itse olen aina kuvitellut, ettei ketään tämmöiset kiinnosta, mutta kiva huomata että tälläistäkin saa kirjoittaa 🙂