Valkoisen lumo

Valkoinen sisustus. Siitä on yhtä monta mielipidettä kuin Facebookin kleinspitz-ryhmässä oikeita ruokavalioita. Moni muukin bloggari on viime aikoina pohtinut valkoista sisustusta ja sitä, mikä siinä viehättää vai viehättääkö mikään?

Itsekin olen tätä miettinyt ja varsin laiskana blogilukijana huomioni onkin enemmän Instagramin puolella. Insta on täynnä toinen toistaan ansioituneempia ”valkoisen sisustuksen tilejä” mm. @pellavaa_ja_pastellia, @toneroede, @keskipiste, @modernistikodikas, @65m2_… Näitähän riittää. Jotkut tileistä ja tyyleistä puhuttelevat minua enemmän kuin toiset, kaikki ovat kuitenkin äärimmäisen kauniita tilejä ja seuraajia on kymmeniä tuhansia. Instagramissa olen huomannut myös toisenkin asian, nimittäin omista kuvista tykätyimpiä ovat kuvat makuuhuoneesta, joka sattuu olemaan kotimme ainoa, lähes kokonaan valkoinen huone! Valkoinen toimii?

Oma suhteeni valkoiseen sisustukseen on vaihdellut. Itse asiassa, se oli se mitä halusin ensimmäistä kotia sisustaessa. Se oli pieni, kerrostalon alimman kerroksen vuokrakaksio omalla pihalla. Kaikki oli mahdollisuuksien mukaan valkoista ja mustaa. Sitten tuli muutto ensimmäiseen, ihan oikeasti omaan kotiin ja jotain tapahtui. Oliko se sitten ylipäätään elämä vai se, että sisustin 20 uutta lisäneliötä opiskelijabudjetilla, mutta eräänä päivänä huomasin asuvani asunnossa, jossa oli tiikkilipasto, vanha singeri, kontiaisen värinen seinä ja turkoosi lamppu. Makuuhuoneestakin tuli tummanvioletti ja haaveilin maalaavani sen katon kultaiseksi. Mitä tapahtui?

Muutin mieltäni valkoisesta. Valkoisesti tuli persoonaton. Valkoiset kodit olivat joko niitä halpoja Ikea-koteja tai sitten niitä sisustussuunnittelijan isolla rahalla tekemiä esittelykoteja. Kovaan ääneen julistin, etten ikinä voisi asua valkoisessa kodissa. Mutta sitten parin vuoden päästä tumma makuuhuone alkoi ahdistamaan ja salaa haaveilinkin jo valkoisista seinistä ja pellavalakanoista.

Nykyinen makuuhuoneemme. Yöpöydät ovat edelleen vanhasta makuuhuoneesta ja odottelevat vaihtoa vaaleampiin.

Tuli aika vaihtaa asuntoa ja remontoida jälleen uusi koti. Teimme valkoisen makuuhuoneen, mutta keittiöön valitsimme rosteria ja olohuoneen jättimäisen seinän maalasimme graniitin harmaalla. En enää kommentoinut valkoisia sisustuksia niin pahasti. Olisin halunnut myös valkoisen kylpyhuoneen (mutta mitä tuli, lue täältä) kultaisilla hanoilla!

Ensin halusin valkoista ja sitten inhosin sitä. Tällä hetkellä kotimme on sekoitus näitä kahta ajatusmaailmaa, enkä enää ole varma, mitä mieltä olen valkoisesta sisutuksesta. Toisaalta rakastan sitä, toisaalta inhoan edelleen. Graafinen, valkoinen tyyli yhdistettynä metalliin ja koivuun kutkuttaa silmää kun taas maalaisromantiikka sisustusteksteineen ei ole minun kuppi teetä. Meillä on kuitenki makuuhuoneessa maalaisromanttinen, vanha ikkuna sängynpäätynä, joten kuka minä olen mitään tähänkään sanomaan.

Sen tiedän, että minun ja valkoisen tulevaisuus on epävarma. Rakastan 50-luvun kalusteita ja tori.fi löytöjä, joten täysin valkoista kotia meille ei varmaan koskaan tule. Vai tulisiko, jos osaisin säntillisesti pysyä siinä? Valkoisella sisustaminen on taito, jota minulla ei taida olla. Se on ihan oikeasti vaikeaa valita juuri ne oikeat valkoiset, kun seilaat läpi satojen eri sävyjen joukon. Onnistunutta valkoista sisustusta ei tehdä vain pyörähtämällä Ikeassa.

Olinko siis aina vaan kateellinen niille, jotka siihen pystyivät ja siksi aloin inhoamaan valkoista? Ovatko kaikki valkoisen sisustuksen inhoajat oikeasti vain värisokeita mitä tulee valkoisen eri sävyihin?

Nyt herää kysymys, miksi kirjoitin tämän jos kerran en aio puolustella tai lynkata valkoisia koteja? Ehkä halusin synninpäästön sille, mitä ajattelin muutama vuosi sitten tai ehkä halusin pohjustaa avomiestäni tulevaan remonttiin. Sen kuin tietäsi.

Translation:
White interior, to love or hate, that’s the question.