En ole mikään viherpeukalo, ja viherkasvien kierto kotonamme onkin ollut pysäyttämätön. Mutta jotain tuloksia tämä vuosia kestänyt kokeilu on tuottanut, sillä nyt taidan osittain tietää, kuinka erilaisia viherkasveja kuuluu hoitaa! Ainakin peikonlehteä, jonka lähes tapoin vuosi sitten.
Ostin ensimmäisen peikonlehteni 2015 (nyt niitä löytyy taloudestamme neljä, joista kaksi on kasvatettu tämän ensimmäisen peikon pistokkaista). Vuosia peikko oli vähän kyseenalaisella hoidolla, sillä vasta viimeisen vuoden aikana olen hoitanut kasvia kunnolla – on suorastaan ihme, että se on vielä hengissä.
Kun ostin peikonlehden, sijoitin sen olohuoneeseen. Peikonlehti kasvoi reippaasti, joten siirsin sen melko pian työhuoneen nurkkaan. Siellä se sai hajavaloa melkein riittävästi, mutta en sumutellut kosteasta huoneilmasta nauttivaa kasvia juurikaan. Parin vuoden aikana peikonlehti kasvatti lehtiä, mutta koska en tukenut kasvia, tuli siitä äärimmäisen epäsiisti. Tavallaan taisin myös vähän unohtaa peikon omaan nurkkaansa, jossa se vain sinnitteli hengissä. Kesään 2020 mennessä räjähtäneellä kasvilla alkoi olla ahdasta nurkassaan työhuoneessa.
Koronatalvi oli kohtalokas suurimmalle osalle viherkasveistani – myös jättipeikonlehdelleni. Suurimmat lehdet kuolivat, ja valon puutteen takia se kasvatti lähinnä enää vartta. Istutin peikonlehden kaverin vinkistä multaseokseen, johon sekoitin multaa, orkideamultaa, perliiittiä ja kookoskuitua (googlaa kookoskuitubriketti). Istutusalusta oli hyvä, ja peikonlehti alkoi hiljalleen elpyä.
Keväällä 2021 laitoin VIIMEIN kasville (aivan liian kapean) tuen, ja nostin kasvin keittiöön jääkaapin päälle saamaan elvytyshoitoa lisävalon kera. Lisävalo ja ahkera sumutteli tekivät tehtävänsä, ja peikonlehti alkoi puskea uusia lehtiä hurjaa vauhtia.
Pari viikkoa sitten sain viimein aikaiseksi ostaa peikolle kunnollisen kookostukikepin Bauhausista. Kunnon tuella kasvista tuli kuin eri peikko, lähes jopa siisti. Tilaakaan peikonlehti ei vie enää samalla tavalla, joten palautin sen lisävalonsa kanssa alkuperäiselle paikalleen työhuoneeseen.
Hämärässä jääkaapin päällä ollessaan peikko sai lisävaloa öisin, mutta nyt ajattelin palautella kasville jonkin sortin päivärytmin antamalla lisävaloa iltaisin. Kun päivät pitenevät, muutan kellokytkimen ajastusta. Sitä ennen pitäisi vain ostaa kirkas kasvivalo, sillä punainen ei varsinaisesti ole ilo silmälle.
Peikonlehden tukemiseen käytin juuttinarua, jonka avulla sidoin varovaisesti kolme pitkää vartta tuen ympäri. Tukiessa kannattaa muistaa, että narut tai teipit suositellaan kiinnitettäväksi ainoastaan varsiin, sillä tuet lehdissä saattavat haitata kasvua.
Osassa lehdistä näkyy edelleen ruskeita reunoja, jotka kertovat liian kuivasta huoneilmasta tai liian vähäisestä kastelusta. Nykyisin yritän muistaa sumutella peikkoa useamman kerran viikossa joko pelkällä vedellä tai laimealla merileväliuoksella. Näin kasvukaudella on myös antanut kasteluveden mukana ravinnetta 1–2 kertaa viikossa muistamisen mukaan. Btw, opin tässä matkan varrella myös sen, että keltaiset lehdet ovat taas merkki liikakastelusta.
Yhteiselomme tämä yksilön kanssa on kestänyt kuusi vuotta, ja tavoitteenani olisi jatkaa sitä vielä ainakin toinen mokoma. Ehkäpä tästä vielä kasvaa yhtä komea kuin tästä Pauliinan megapeikosta!
PS. Jostain syystä tämä yksilö ei kasvata juuri lainkaan ilmajuuria. Johtunee varmaan kunnollisen tuen puutteesta ja siitä huonosta hoidosta…
PPS. Selvisi, että peikko voi olla kasvattamatta ilmajuuria, koska on sangen tyytyväinen nykyisiin olosuhteisiinsa, eikä sen tarvitse tavoitella esimerkiksi kosteutta muualta. Mene ja tiedä sitten mistä on kyse tämän yksilön kohdalla. 😅
Vastaa