• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

Archives for tammikuu 2022

Alkuvuoden (sisustus)fiiliksiä

24/01/2022

Pinossa_MG_3473

Loppuvuoden ultimaattisen hyggeilyn jälkeen koti näyttää tyhjältä. Pidän erityisesti tammikuussa siitä tunteesta, kun sisustuksenkin osalta tuntuu, että nyt aloitetaan vuosi puhtaalta pöydältä. En usko uudenvuodenlupauksiin, mutta ajatus uudesta alusta kutkuttaa aina.

Pinossa_MG_3470

Pinossa_MG_3486

Minulle, kuten monille muillekin, vuoden ensimmäiset aurinkoiset päivät ja erityisesti muutaman kuukauden päästä siintävät kevään ensimerkit antavat hurjasti energiaa. Tekee mieli tehdä kotona vaikka mitä. Uusia tekstiilejä, ehkä vähän maalatakin. Loppuvuosi oli kuitenkin kulujen osalta, sanotaanko nyt vaikka yllätyksellinen, joten yritän pitää järjen päässä ylimääräisten hankintojen osalta.

Pinossa_MG_3474

Kaiken lisäksi ennen sisustusjuttuja meillä pitäisi tehdä myös ihan rehellistä remonttia. Langan jäljiltä jalkalistat puuttuvat edelleen ja kylppärin valaistus kaipaisi sekin edelleen korjausta. Yhtään ei vain huvita juuri SE projekti…

Pinossa_MG_3479

Onneksi sisustuskuumeeseen auttaa valo. Valo on yksi parhaimmista ilmaisista sisustuselementeistä, ja joka päivä saamme nauttia siitä nyt enemmän. On riemastuttavaa huomata, että illalla lenkillä lumisessa maisemassa eteenpäin pääseekin ilman otsalamppua. Suuresti ilahduttaa myös se, että aurinkoisina ja lumisina päivinä olkkarin seinä näyttää kerrankin siltä miltä maalipurkin kyljessä luki: harmaalta.

Pinossa_MG_3481

Käsillä on myös vuoden paras leikkokukkasesonki. Ensin nautitaan tulppaaneista, ja pian kukkakaupoista saa taas jaloleinikkejä ja pioneja. Nyt maljakossa ilahduttavat lähituottajan upeat papukaijatulppaanit, jotka ostin paikallisesta kukkakaupasta. Nippu maksoi melkein 17 euroa, eli aika paljon enemmän marketin tulppaaneihin verrattuna. Kukkakaupoissa on kuitenkin usein saatavilla juurikin lähialueen kestävien tulppaanien lisäksi erilaisia lajikkeita kerrotuista ranskalaisiin, joten siksi ehdottomasti kannatan kukkakaupassa vierailua.

Ja pitääpä tässä ohimennen mainita myös toisesta erinomaisesta sesongista: Olemme J:n kanssa hullaantuneita veriappelsiineista, ja syömme niitä iltapalaksi useamman joka päivä. Erityisen herkullisia ne ovat jääkaappikylminä ja sopivan kokoisiksi suupaloiksi pilkottuina.

Filed in: fiilistely, koti, kuulumisia, sisustus • by Essi • Leave a Comment

Uudet keittiön kaapin ovet – Tervetuloa helpompi arki!

14/01/2022

Kaupallinen yhteistyö Elega

Pinossa_Elega keittiö_MG_3392

Hypätäänpä hetkeksi ajassa taaksepäin vuoteen 2015: Olimme juuri ostaneet tämän asunnon, ja aloitimme keittiöremontin suunnittelun. Ihastuin rosterisiin keittiön kaapin oviin. Ennen kassalle marssimista äitini kyseenalaisti päätökseni: mitä jos meille joskus tulee lapsia? Vielä tuolloin ajatus lapsesta tuntui todella, todella kaukaiselta, joten en ottanut äitini viisaita neuvoja kuuleviin korviini. Myöhemmin totesin äitini olleen oikeassa. Jälleen kerran. Pienen lapsen kanssa rosteriset kaapin ovet osoittautuivat mahdottomaksi ylläpitää, ja niin kypsyi ajatus uudesta keittiöremontista.

Pinossa_Elega keittiö_MG_3367

Päätös remontoida uudestaan vain kuusi vuotta vanha keittiö sattui sieluuni, sillä keittiöremontin pitäisi olla sellainen, joka tehdään kymmenien vuosien välein. En voinut perustella päätöstä edes tyylillisesti, koska olin itse valinnut edelliset ovet – ja kyllähän edelleen pidin rosteriovista, en vain pitänyt niiden jatkuvasta siivoamisesta, lommoista ja naarmuista.

Pinossa_Elega keittiö_MG_3391

Keittiöremontin kumppaniksi meille valikoitui kotimainen Elega. Elegan toiminta perustuu ajatukseen, että keittiöstä vaihdetaan ja remontoidaan vain tarvittava: esimerkiksi meidän tapauksessa tarve oli vain uusille oville, sillä tasot ja keittiökalusteiden rungot mekanismeineen olivat edelleen hyvässä kunnossa.

Elegan kalusteet valmistetaan mittatilauksena yrityksen omalla tehtaalla Haapajärvellä. Pelkkien ovien ohella heiltä onnistuu myös koko keittiön toteutus tai vaikkapa hankalien syvien kaappien päivittäminen kätevimpiin vetolaatikoihin.

Pinossa_Elega keittiö_MG_3359

Keittiöremontti starttasi Elegan myyjän vierailulla ja keittiösuunnittelulla, jolloin pääsin mallikappaleista päättämään meille sopivimmat ratkaisut. Ovimalliksi valitsin modernin peilioven ja väriksi vaaleanpistaasin (sävy on juuri sellainen vaikeasti kuvailtava harmaa-vihreä-minttu-ehkä vähän jossain valossa sininen. Love it!). Vihreään sävyyn päädyin osittain siksi, että kesäisin nurmikosta heijastuva valo tekee meidän kodin pinnoista vihreät joka tapauksessa. Lankavetimiä Elegalta löytyi mustana ja kultaisena, mutta pyynnöstäni vedintoimittajalta saatiin meille hopeinen vedin.

Tässä vielä meille valittujen materiaalien tarkat tiedot:

  • Ovimalli: Gisla
  • Sävy: Mattapistaasi
  • Vetimet: Retro

Pinossa_Elega keittiö_MG_3366

Edellisestä kerrasta viisastuneena halusin valita keittiöön nyt oikeasti aikaa ja elämää kestävät ovet. Lankavedin on ollut viime vuosina erityisen trendikäs, mutta edellisten vuosikymmenien perusteella sen voidaan todeta kestävän aikaa hyvin. Moderni peiliovi on samaan aikaan sopivan vintagehenkinen, ja se sopii 90-luvulla rakennetun talon tunnelmaan hyvin. Väri on valinnoista trendikkäin ja eniten alttiina ajan hampaalle, mutta sävy on kuitenkin tarpeeksi neutraali.

Pinossa_Elega keittiö_MG_3372

Seuraavaksi meille tuli käymään Elegan mittaaja, joka mittasi ovet, jotta mittatilauksena voitiin tehdä vastaavat tilalle. Mittaamisen kohdalla kävi niin, että unohdin itse pyytää sokkelia, ja tajusin sen vasta muutamaa päivää ennen ovien toimitusta. Elega toimi kuitenkin nopeasti, ja jo samana päivänä meille tuli asentaja varmistamaan mitat, ja tehtaalta sokkeli saatiin vielä samaan toimitukseen.

Pinossa_Elega keittiö_MG_3364

Uusien ovien asennus kesti aamupäivän, tarkalleen aamu kahdeksasta puoli kahteen iltapäivällä. Ennen asennusta tehtäväkseni jäi tyhjentää vetolaatikot, muuten Elegan asentaja hoiti kaiken minun keskittyessä omiin töihini. Elegan palveluun kuuluu myös vanhojen ovien poisvieminen ja kierrätys (asentaja nappasi samalla pyytämättä mukaansa eteisestä uuden pyykinpesukoneen pakkausroskat), joten pääsin heti samana iltana nauttimaan siististä ja uudesta keittiöstä.

Pinossa_Elega keittiö_MG_3388-HDR

Kun ensimmäisen kerran näin valmiin keittiön, tuli minulle tunne, että nyt tämä on oikea. Ikäänkuin tämän kodin ja keittiön todellinen sielu olisi vasta nyt päässyt esille. Materiaalivalintojen puolesta olen itseeni enemmän kuin tyytyväinen: mielestäni keittiö on nyt sekä kotoisa, klassinen että trendikäs. Keittiö tuntuu avarammalta, valoisammalta ja yksinkertaisesti niin paljon paremmin meille sopivalta – Instassa saamieni kommenttien perusteella en ole yksin tämän ajatuksen kanssa. Yksi teistä kommentoi tämä olevan huomattavasti kotoisampi ja toinen taas huomautti, että keittiö tuntuu nyt tuplaten suuremmalta. Kyllä!

Kaipaisiko teillä keittiö vähän päivitystä? Elega tarjoaa lukijoilleni alekoodin: Tilatessasi keittiösuunnittelun saat 10 % alennuksen mainitsemalla ”Pinossa” lisätiedoissa. Tarjous on voimassa 14.1.–4.2.2022 varattujen keittiösuunnitteluiden kauppasummasta. Tilaa ilmainen keittiösuunnittelu täältä.

Filed in: keittiö, koti, remontti, sisustus, sisustusideat, yhteistyö • by Essi • 5 Comments

Nipsun kulta-aarre ja 5-metrinen ilmapalloköynnös – eli 3-vuotissynttärit

05/01/2022

Pinossa_ilmapalloköynnös_MG_3278

Viime sunnuntaina juhlimme viikon ennakkoon tulevaa leikki-ikäistä. Synttäreiden järjestäminen joululoman päätteeksi oli hyvä idea, koska sain juhlastressata vapaasti koko väliviikon. Välillä mietin, miksi itselläni juhlien järjestäminen lähtee aina turhan lennokkaalle laukalle, mutta en ole keksinyt syytä. Ehkä siksi olen lykännyt hääsuunnitelmien tekemistä, koska olen varma, että minusta kuoriutuu oikein kunnon bridezilla.

Pinossa_ilmapalloköynnös_MG_3271

Vieraita meille tuli ”perussetti”, eli läheistä sukua kummankin puolelta. Illan viimeiseen kattaukseen pyysimme vielä ystäviä. Minun puolen läheinenkin suku on aika suuri porukka, ja porrastetusti odotimme vieraita ensin yli 30. Siitä kymmenkunta karsiutui pois muiden menojen ja parin altistumisepäilyn takia.

J:n ensimmäisille syntymäpäiville päätimme hankkia Ikeasta tarpeeksi monta kahvikuppia ja kakkulautasta, ja tänä vuonna kiittelin itseäni jälleen tästä hankinnasta. Meillä on hyvin eteisen kaapistossa tilaa säilyttää ylimääräisiä astioita, ja kertakäyttöisiin verrattuna niistä on todella paljon mukavampi syödä (roskan määrästä puhumattakaan).

Pinossa_nipsu-kakku_MG_3272

Kun kysyin, millaisen kakun J haluaisi, vastasi hän toivovansa Nipsu-kakun. Pojat ehkä odottivat omilla jaloillaan seisovaa 3D-Nipsua, mutta saivat sen sijaan tyytyä tähän ”Nipsun kulta-aarre” nimeä kantavaan suklaakakkuun, jonka Nipsu-figuurin varastin pojan jouluna saamasta Muumitalosta (löysimme Torista uutta vastaavan Muumitalon 45 eurolla).

Juhlien ajan J muistutti jatkuvasti vieraita siitä, että Nipsua sitten ei saa syödä! Maanantaiaamuna vein lopun kakun töihin, ja ennen lähtöäni J tuli vielä tarkistamaan, olinhan varmasti muistanut jättää Nipsun kotiin.

Pinossa_nipsu-kakku_MG_3273

Kakusta tuli VALTAVA. Tapani mukaan liioittelin tarvitsemani määrän, ja lisäksi ruokahävikin ehkäisemiseksi jouduin laittamaan kakkuun ylimääräisen neljännen kerroksen; muuten yksi kelpo kakkupohja olisi mennyt roskiin. Valmiin kakun paino oli lähes 5 kiloa – se on paljon suklaata! Seuraavia juhlia varten kirjoitankin muistiin, että 24 cm:n halkaisijan tuhti suklaakakku (pohjana tämä tuplareseptillä tehty pohja ja välissä tämä suklaamousse) oli aivan liian suuri, varsinkin, kun tarjolla oli muutakin.

Pinossa_lapsen synttäritarjoilut_MG_3281

Kakun kaveriksi leivoin ison pellillisen gluteenitonta maisemakahvilan raparperipiirakkaa (gluteeniton pohja oli mielettömän mehevä!) ja pellillisen feta-kasvispiirakkaa. Lisäksi tein n. 60 hedelmätikkua, jotka ainoana tarjottavana loppuivat kesken – tämäkin muistiin seuraavaa vuotta ajatellen.

Pinossa_ilmapalloköynnös_MG_3280

DIY-ilmapallokäynnökseen käytin n. 100 Juhlamaailmasta ostettua ilmapalloa. Pallot puhalsin keuhkopelillä, ja 5-metrisen köynnöksen tekoon meni pari tuntia. Köynnöksen pallot ovat kiinni pelkästään toisissaan, ohjeena käytin tätä videota. Instagramissa kerroin antavani ilmapalloköynnöksen meidän jälkeen seuraaviin juhliin, ja sopivasti se löysikin tiensä toisille synttäreille. Kierrätystä parhaimmillaan.

Näyttävyydestään huolimatta näinkin suuri ilmapalloköynnös oli lopulta yllättävän vaivatonta tehdä. Minua ei alkanut edes huimata kesken puhalluksen, josta yllätyin suuresti. Ostin kyllä pallojen täyttämistä käsipumpun, mutta se oli epäkäytännöllinen – lisäksi puhalsin pallot itse nopeammin.

Juhlien aikana minulle selvisi, että anopillani on varastossa sähköinen pumppu. Ensi vuonna palloja tulee sitten tuplamäärä. 😎

Pinossa_ilmapalloköynnös ja Nipsu-kakku_MG_3283

Lahjaksi toivoimme lisäosia puiseen junarataan ja Duploja. Junarataa saimme hurjan määrän, ja nyt pystymmekin rakentamaan koko olohuoneen täyttävän radan. Äitini löysi puolestaan Torista ison kassillisen Duploja, ja niistä ystäväni lapset rakensivat heti mahtavan Minecraft-linnan.

2-vuotissynttäreitä emme koskaan juhlineet koronan takia, mutta juttu ensimmäisistä juhlista löytyy täältä.

Filed in: fiilistely, lapset, perhe • by Essi • 2 Comments

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat
  • Tilinpäätös 2024
  • Vuosi tässä kodissa ja onnistuneet sisustuspäätökset
  • Postikortteja Pafokselta

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2025 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2025 · Pinossa ·