• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

Archives for elokuu 2021

Tulevaisuuden talohaaveet

28/08/2021

pinossa__MG_2199

Joskus varmaan reilusti yli vuosi sitten kyselin teiltä postaustoiveita, ja ajatukseni tulevaisuuden asumisesta ja talohaaveistani oli niistä yksi. Kirjoitinkin silloin postauksen, mutta en koskaan julkaissut sitä. Nyt tuohon vanhaan luonnokseen ei enää edes kannata palata, sillä suuret linjat asumisen haaveiden ympärillä ovat muuttuneet.

pinossa__MG_2196

Minulla on aivan järjetön rakennuskuume, eikä asiaa auta yhtään se, että somekuplassani on käynnissä useampikin mielenkiintoinen raksaprojekti. Remonttikin kelpaisi tyydyttämään pahimman maalitelan rullaus -tarpeeni, mutta kyllä oikeasti haave tontista ja uudesta talosta on niin vahva, että voisin tältä istumalta ostaa sopivan tontin, jos se vaan eteeni sattuisi (no joo, ehkä vähän pankin kanssa pitäisi neuvotella ensin). Haaveilu on jo siinä vaiheessa, etten oikeastaan edes uskalla enää unelmoida, koska karva pettymys niiden toteutumattomuudesta on liikaa kestettäväksi.

pinossa__MG_2202

Mutta jos nyt uskallan ääneen haaveilla, niin aloitetaan tontista. Nykyisen kotimme sijainti on täydellinen, enkä haluaisi tinkiä siitä. Valitettavasti tällä alueella ei ole saatavilla kuin vanhoista tonteista lohkaistuja pieniä maaplänttejä, eikä ajatus kenenkään takapihalle muuttamisesta houkuta. Tänne on kuitenkin suunnitteilla uusi asuinalue, mutta sehän tarkottaisi jatkuvalla rakennustyömaalla asumista vähintään viiden vuoden ajan. Kompromisseja, kompromisseja… Kävin muuten katsomatta tämän hetken tonttitarjonnan: ei yhtään varteenotettavaa vaihtoehtoa.

Itse talon toivoisin olevan yhdessä kerroksessa. Ulkoverhoilu olisi minimalistinen, talossa olisi pulpelttikatto ja takapihalle avautuvat suuret ikkunat. 70-luvun arkkitehtuuri yhdistettynä moderniin ilmeeseen kiehtoo niin miestä kuin minuakin. Huonekorkeutta olisi toisella seinustalla saman verran kuin meillä olohuoneessa nyt, eli vähintään 5,5 metriä. Pienelle ja helppohoitoiselle etupihalle mahtuisi juuri autokatos tai -talli, ja pääsisäänkäynnin lisäksi etupihalta olisi helppo käynti kodinhoitohuoneeseen tai muuhun märkätilaan. Takapihalla olisi suurehko terassi ja tarpeeksi nurmialuetta koiria ja lapsen leikkejä varten.

pinossa__MG_2207

Neliöitä talossa olisi vähän reilu 100, ehkä 120. Huoneita riittäisi muutama, sillä kaksi makkaria ja yksi työhuone on tällä hetkellä meille ihan riittävästi. Muutenkin jos täytyy valita, niin mieluummin valitsen kolme järkevän kokoista makuuhuonetta kuin neljä pientä koppia. Kodin tärkein alue on avokeittiö ja siihen yhdistyvä olohuone, jonka toivoisin olevan avara ja valoisa tila.

Tässä nykyisessä kodissa meillä on sohvalle ja televisiolle tasan yhdet paikat. Olkkari on pieni syvennys, jonne 3-metristä sohvaa ei saa mitenkään muuten aseteltua, ja siitä syystä TV on pitänyt sijoittaa ikkunan eteen. Unelmieni kodissa voisin vaihtaa sohvan paikkaa olkkarissa oman mieleni mukaan, sillä arkkitehti ei olisi puolestani tehnyt tätä valintaa.

pinossa__MG_2204

Kodin värimaailma olisi yhdistelmä bohoa vintagea ja lämmintä, modernia skandinaavista tyyliä. Mustaa, puuta ja murrettuja sävyjä. Yleistunnelma olisi ehkä vaaleampi kuin mikä nyt, sillä tähän kotiin en näe harmaata seinää – Tikkurilan Mulperi, Merino ja Uni sen sijaan voisivat päätyä sävytyskoneeseen. Kontrastin takia keittiö voisi olla tummanharmaa tai jopa musta. Tai sitten kokonaan puinen.

Toisaalta tummien sävyjen ja puun liitto kiehtoo minua edelleen, ja esimerkiksi kylppärimme värimaailmaan olen todella tyytyväinen. Ehkäpä vaaleus viehättää vain vaihtelun vuoksi ja ajatuksen tasolla. Lopulliset valinnat saattaisivat olla kuitenkin jotain ihan muuta. Kaipaamani vaaleus saattaa olla myös pelkästään valon puutetta, sillä nykyinen kotimme saa nauttia luonnonvalosta rajoitetusti.

pinossa__MG_2197

Tärkeintä kodissa olisi kuitenkin helppous ja huolettomuus. Haluaisin budjetin rajoissa tehdä valintoja, jotka aidosti helpottaisivat elämää ja palvelisivat juuri meidän perhettä kiireisen arjen keskellä. Kiinnittäisin erityisesti huomiota tilojen toimivuuteen ja helppoon ylläpitoon. Kiinteää säilytystilaa täytyisi myös olla tarpeeksi ja eteiseen panostaa niin, että ulos lähteminen lapsen ja koiralauman kanssa kävisi joutuisasti. Materiaalien suhteen olisin myös järkevä, eli enää en valitsisi rosterikeittiötä tai tummia kivimäisiä laattoja kylppäriin, jonka hanasta tulee todella kalkkipitoista vettä.

Filed in: fiilistely, inspiraatio, sisustus, sisustusideat • by Essi Raivio • Leave a Comment

Uusia tekstiilejä kotona ja kevyitä sisustuspäivityksiä

13/08/2021

pinossa__MG_2168

Siitä on muuten aikaa, kun olen viimeksi shoppaillut jotain uutta kotiin. Sisustajana muutokset tuntuvat kuitenkin välillä kivoilta, ja niinpä Instagramissa minut influenceröitiin hankkimaan pellavainen päiväpeite. Päiväpeitteen kaveriksi tilasin tyynynpäälliset, ja sitten tuli vielä äkillinen tarve uudelle kylppärin matolle.

pinossa__MG_2172

Päiväpeite on Elloksen Penny. Se on kooltaan 260 x 260 cm ja valmistettu ranskalaisesta pellavasta. Peitettä on saatavilla useissa sävyissä, ja pitkään pohdin tämän vaaleimman ja ruskean välillä – päädyin tähän, sillä vaalea on helpommin yhdisteltävissä muihin sävyihin. Peitteen toinen puoli on lähes puhtaan valkoinen ja toinen luonnonvalkoinen, joten silläkin saa pientä vaihtelua ilmeeseen.

pinossa__MG_2177

Petausta varten tilasin myös kaksi uutta tyynynpäällistä, myöskin pellavaa. Vaaleat Liva-tyynynpäälliset näyttivät kuvassa kauniin kermansävyisiltä, mutta meidän makkarissa ne saavat aavistuksen liian keltaisen vivahteen (varsinkin aavistuksen punertavan päiväpeitteen vieressä väriero on melko näkyvä). Melkein jo meinasin palauttaa ne, mutta päätin kuitenkin pitää päälliset. En tiedä kaduttaako vähän, mutta ainahan voin värjätä nämä, jos sävy ei millään istu.

pinossa__MG_2170

Pellava on suosikkimateriaalini makuuhuoneessa ja yksi suosikeistani ylipäätään. Pellava kasvaa pystysuunnassa korkeaksi, joten sen viljelyyn tarvitaan vähemmän pinta-alaa esimerkiksi puuvillaan verrattuna – samoin vettä. Pellava imee itseensä kosteutta, joten se tuntuu miellyttävältä ihoa vasten, mutta se ei sido itseensä bakteereja (täydellinen materiaali siis lakanoihin). Pellavan viljelystä saadaan myös sivutuotteena pellavaöljyä, joten kasvi hyödynnetään paremmin. Toki pellavan, kuten minkään materiaalin, valmistaminen ei ole täysin ongelmatonta, mutta pellava on yksi vähiten huono vaihtoehto.

Laadukas ja vastuullisesti tuotettu pellava on huomattavasti kalliimpi valinta, mutta se myös kestää käyttöä jopa vuosikymmeniä. Meidän vanhimmat pellavalakanat on ostettu 2016, eikä niissä vieläkään ole mitään kulumisen merkkejä. Toki viisi vuotta on vielä lyhyt aika, mutta lakanat ovat olleet meillä käytössä melkein jatkuvasti.

pinossa__MG_2174

Pöly on selvästi alkanut mummoutua, sillä hän meni ja pissi vanhan kylppärimme maton niin monta kertaa, ettei sitä kannattanut enää edes yrittää pelastaa (Tokmannin vuosia vanha 7 euron löytö ei vain kestänyt niin kovaa pesua). Pyöreät ja erityisesti ovaalit muodot kiinnostava juuri nyt, joten samaan tilaukseen pellavien kanssa napsuttelin soikean Chenille-maton. Maton otin koossa 80 x 140 cm, joka oli juuri täydellinen koko meidän kylppäriin. Edellinen matto olikin liian pieni.

pinossa__MG_2182

Nimensä mukaisesti matto on tehty kierrätetystä polyesterista valmistetusta chenillelangasta, ja se on jalan alla hurmaavan pehmeä! Väri on sopivan neutraali, ei liian tumma tai liian vaalea, karvaa ja likaa ajatellen. Ainoa huonopuoli matossa on se, että se imee paljon vettä ja kuivuu huonosti. Välillä J suihkuttelee vähän suuremmalla kaarella, ja sen jälkeen olen kirjaimellisesti puristanut vettä pois matosta.

pinossa__MG_2194

Filed in: koti, makuuhuone, sisustus, sisustusideat • by Essi Raivio • 4 Comments

Ensimmäisen arkiviikon kuulumisia

08/08/2021

pinossa__MG_1939

Joko siellä alkoi arki? Meillä monien muiden tapaan kesäloma loppui elokuun alussa, ja olemme saaneet nauttia arjesta ja sen rutiineista viikon verran.

Ajattelin, että viikko lähtisi käyntiin tahmeasti, mutta omaksi yllätyksekseni heräsin maanantaina täynnä energiaa kellon soidessa 6.15. Töihin palaaminen tuntui mukavalta, enkä ollut edes unohtanut työkoneen salasanaa. Arki alkoi rytinällä, sillä maanantaina loppui myös agilityn kesätauko. Vielä viikonloppuna kaiken alkaminen samanaikaisesti tuntui ylitsepääsemättömältä, mutta oikeasti jo odotin treenien alkua.

Koko alkuviikko meni nopeasti. J meni tiistain ja keskiviikon väliseksi yöksi mummun ja papan luokse, ja kävin hakemassa pojan kotiin keskiviikkona vasta treenien jälkeen. Koko keskiviikon odotin innoissani illan treenejä. Vitsi miten hyvä fiilis, kun treeni-into on näin korkealla! Täytyy myös myöntää, että vapaa arki-ilta tuntui ihan mielettömältä luksukselta.

pinossa__MG_1974

Töiden suhteen viikko oli hiljainen. Ehdin jo vähän kyllästyä hiljaiseen tahtiin, joten omasta puolestani töitä olisi saanut olla enemmän. Loppuviikosta pääsin kuitenkin ideoimaan muutaman luovan kampanjaidean, joiden työstöä jatkan ensi viikolla. Toivottavasti edes yksi menee asiakkaalle läpi tuotantoon asti. 🤞

Tällä viikolla otin BookBeatista luettavaksi ja kuunneltavaksi kaksi kirjaa: Valo joka ei kadonnutkaan ja Miksi nukumme. Ensimmäisen sain luettua loppuun tänään. Kertomus lapsen kuolemasta ja lapsen opettamasta tavasta suhtautua elämään valon kautta kosketti, itketti ja sai tuntemaan kiitollisuutta. Nytkin kyyneleet nousevat silmiini ajatellessani kirjaa. Miksi nukumme -kirjan otin kuunneltavaksi automatkoja varten. Olen kuunnellut kirjasta vasta muutaman tunnin, mutta olen vakuuttunut, että kirja pitää minut otteessaan loppuun asti. Aihe on mielenkiintoinen, ja vaikea asia on kerrottu kansantajuisesti hyvin esimerkein. Varsinkin luku kofeiinista oli herättelevä.

pinossa__MG_2007

Lauantaina pääsin pitkästä aikaa viettämään aikaa tyttöjen kanssa. Menimme syömään ravintola Pontukseen. Ruoka, viini ja seura olivat erinomaisia. Lauantaiaamupäivän perusteella tosin vähän hirvitti lähteä, sillä J ja Lanka järjestivät meille jo ennen lounasta sen verran sykettä nostattavaa ohjelmaa.

Koska Lanka inhoaa naapurin hoitokoiraa, rakensimme lauantaina jämälaudasta tilapäisen aidan meidän ja naapurin välisen verkkoaidan tilalle. Siinä pohtiessamme viisainta ratkaisua, J päätti kiivetä ulkona olevat tikkaat vintille. Tikkaiden yläpäähän päästyään J huuteli tyynen rauhallisesti apua, sillä hän oli omien sanojensa mukaan jumissa, kun vintin ovi ei auennutkaan. Kun tajusin missä taapero oli, sydämeni jätti muutaman lyönnin välistä, ja ninjan lailla syöksyin tikapuut ylös. Tikkaissa on sen verran iso askelväli, että emme tajunneet J:n pystyvän jo kiipeämään niissä.

pinossa__MG_2033

Kun tästä säikähdyksestä selvittiin, Lanka päätti aidan toiselle puolelle lentäneen pallon seurauksena näyttää, kuinka helposti hän hyppää etu- ja takapihan välisen aidan yli. Tiesin, ettei metrisestä aidasta ole mitään vastusta, mutta luotin sen olevan henkisesti tarpeeksi suuri este. Lanka ei onneksi tietenkään lähtenyt mihinkään, vaan pienen tiellä suoritetun hepulikierroksen jälkeen palasi kiltisti pihaan.

Tilapäisen aidan valmistuttua korotimme tilapäisesti matalan aidan laittamalla sen yläpuolelle verkon. Ensi kesänä on nähtävästi tiedossa pieni aitaprojekti. Kiva, ei näitä tälle kesälomallekaan suunniteltuja projekteja saatu tehtyä…

pinossa__MG_1801

Sunnuntaina päätimme olla ihan vain rennosti kotona. Aamupäivästä kävimme lenkillä, päivälliseksi suunnittelimme tacoja ja sen jälkeen leffaillan. J sai ensimmäistä kertaa valita itselleen oman karkkipussin, ja oli niin ylpeä kantaessaan 0,52 € maksaneen irttarisaaliinsa kotiin.

Filed in: fiilistely, kuulumisia • by Essi Raivio • 2 Comments

  • 1
  • 2
  • Next Page »

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat
  • Tilinpäätös 2024
  • Vuosi tässä kodissa ja onnistuneet sisustuspäätökset
  • Postikortteja Pafokselta

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2025 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2025 · Pinossa ·