• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

Archives for toukokuu 2021

Terassin sisustus, kesä 2021

23/05/2021

pinossa_terassi_MG_1703

Tämän kesän terassi alkaa olla jo hyvällä mallilla. Suuria muutoksia terassin sisustuksessa ei ole tapahtunut, mutta pieniä muutoksia olen sinne kuitenkin tehnyt.

pinossa_terassi_MG_1685

Suurimmat muutokset terassilla ovat kasvit ja uusi matto, jonka ostin ex tempore Tokmannilta. Muovimatto tuntuu jalan alla ihanan pehmeältä, ja se antaa neutraalin pohjan muulle sisustukselle.

pinossa_terassi_MG_1662

Kasveiksi yritin valita tänäkin kesänä paahdetta kestäviä lajikkeita, jotka sietävät myös ajoittaista kuivuutta. Viime kesänä riippabegonia viihtyi amppelissa hyvin, joten sellaisen hankin myös täksi vuodeksi. Amppelin kaveriksi ostin muutaman erilaisen heinän – näistähän jo kirjoittelinkin edellisessä postauksessa. Reunustraakkipuu muuttaa terassille vielä jossain vaiheessa, mutta yöt ovat olleet sen verran viileitä, etten ole uskaltanut nostaa palmua ulos vielä.

pinossa_terassi_MG_1677

Chilin alla oleva pöytä ei muuten oikeasti ole pöytä, vaan se on jämäkkä kori, jota pidin peikonlehden suojaruukkuna. Kun peikko muutti jääkaapin päälle, kori jäi tarpeettomaksi. Onneksi en ehtinyt laittaa koria kiertoon, koska terassille se sopii kukkapöydäksi vallan mainiosti.

pinossa_terassi_MG_1673

DIY daybed koki Langan hampaissa talvella kovia. Nopeana korjauksena irrotimme syödyn käsinojan ja käänsimme daybedin toisin päin, jolloin syödyt kulmat jäivät seinää vasten.

pinossa_terassi_MG_1666

Kaipaan selvästi rauhallisempaa ilmettä terassille tänä kesänä, ja sen takia toin tyynyjä ulos maltillisesti. Viime vuoteen verrattuna rauhoitin ilmettä jättämällä ylimääräiset koriste-esineet laittamatta, mutta varmasti muutama lyhty löytää tiensä vielä osaksi tunnelmallisia iltoja.

pinossa_terassi_MG_1727

Kuvissa terassilaudoitus näyttää ihan hyvältä, mutta se kaipaisi kipeästi huoltoa. Yhtenäisemmän ilmeen aikaansaamiseksi suunnittelin sen käsittelyä tummanruskealla puuöljyllä. Home via Lauralta bongasin Tikkurilan sävytettävän Valtti Plus -puuöljyn, joka vaikutti aika kätevältä.

pinossa_terassi_MG_1711

Terassilta puuttuu yksi ehkä aika keskeinen elementti: Sohvapöytä. Viime kesän menimme jo ilman sohvapöytää, ja silloin tulikin huomattua, ettei meillä oikeastaan ole sille juuri tarvetta. Keskellä terassia pöytä oli oikeastaan vain (koirien) tiellä koko ajan. Myös taaperon kanssa oleskelu on terassilla miellyttävämpää, kun tilaa touhuta jää enemmän. Laskutilaa terassilta löytyy muualta tai sitä on helppo lisätä esimerkiksi jakkaroilla illanistujaisten ajaksi.

pinossa_terassi_MG_1695

Terassin verhoista kysellään aina, joten loppuun mainitsen niistä vielä nopeasti: Lasituksen edessä roikkuu ne Ikean halvimmat verkkomaiset verhot. Ne on viritetty kiinni vaijerilla, emmekä ota niitä sisälle talveksi. Ylimääräiset pölyt huuhdoin niistä terassinpesun yhteydessä. Tiiliseinää peittää ne Ikean toiseksi halvimmat valkoiset verhot. Verhot on kiinnitetty pellin lippaan tavallisilla verhonipsuilla. Verhot pesin pesukoneessa samalla kun laittelin terassia kuntoon, ja harmillisesti ne kutistuivat hiukan.

Lue myös:

  • Terassi, kesä 2020
  • Terassi, kesä 2019
  • Terassi, kesä 2018

Filed in: koti, sisustus, sisustusideat • by Essi • 2 Comments

Pihahommia

16/05/2021

pinossaIMG_0125

Kiitos ihanan sään, inspiroiduin viimein laittamaan takapihan terassin kesäkuntoon. Nämä kuvat nappasin sen kummempia stailaamatta puhelimella, eli rento postaus on tiedossa. Terassin sisustus jäi vielä hiukan kesken, joten palailen siihen vielä erikseen myöhemmin.

pinossaIMG_0117

Kuten yleensä projekteillani on taipumus, homma pääsi jo heti alussa vähän eskaloitumaan. Meillä on yhdellä sivulla takapihalla alue, jossa nurmikko ei ole kasvanut kunnolla. Siinä on ollut sammalta ja voikukkaa, mutta nyt siinä ei vihertänyt enää juuri mitään. Omaksenikin yllätykseksi päätin lauantaina kuopsuttaa maan parempaan kuntoon, ja kylvää siihen uuden nurmikon. Ensin suoritin maanvaihdoin muutaman neliön alueelle. Maa oli todella tiivistä ja savista, joten ei ihme, ettei siinä oikein mikään enää kasvanut. Kesken kaivuun lähetin Miksun ostamaan multaa, koska enhän minä tosiaan ollut varautunut projektiin ollenkaan. Uuteen kasvualustaan istutin lemmikkiä, kesäkukkasekoitusta ja nurmikkoa. Lisäksi varastosta löysin pari pussia ketoneilikan siemeniä (niissä oli mennyt jo päiväys, mutta saattavathan ne siltikin vielä itää).

pinossaIMG_0126

Sunnuntaina päätin jatkaa maanparannusprojektia, vaikka edellisenä päivänä päätin jättää homman toiseen viikkoon. Käänsin ja ilmasin noin viiden neliömetrin alueen. Maa salavan ympärillä oli hiukan parempaa, joten uutta multaa ei tarvittu. Nurmikonsiementen kylvämisen jälkeen viritin alueen suojaksi verkkoaidan. En löytänyt varastosta kuin kaksi aurauskeppiä, joten ne saivat kelvata.

pinossaIMG_0133

Samansuuntaisesti kuopsuttelemani maakaistaleen kanssa menee tie, jossa liikkuu paljon jalankulkijoita ja muita koiria. Lanka vahtii tehokkaasti kaikki ohikulkijat, ja koska Lanka pentuna kaivoi itsensä aidan alta vahingossa, olen edelleen vähän varuillani sen kanssa, ettei tapahtuma pääse toistumaan. Puuaidan alareuna on verkotettu (itse asiassa osittain tuplaverkotettu sisäpuolelta Langan karkaamisen seurauksena), mutta halutessaan pampai pääsisi työntämään verkon sivuun. Sen takia Miksu laittoi tänään aidan alareunaan yhden ylimääräisen laudan, ja se näkyykin maalaamattomana noissa parissa kuvassa.

Ei se kaunis ole, mutta huomattavasti kauniimpi kuin betoniset vesikourut, joita käytin tukkeena aikaisemmin. Alan ehkä jo muutenkin hyväksyä sen, ettei tästä pihasta koskaan tule valmista tai edes ”tarpeeksi hyvää”.

pinossaIMG_0122

pinossaIMG_0119

Terassin sain myös aika hyvälle mallille. Lauantaina kävimme Plantagenissa, ja ostin takapihalle mm. riippabegonian, rungollisen kesäkoison, erilaisia heiniä, daalian ja kaksivärisen timjamin. Kasveja ostin vähemmän kuin yleensä, mutta tänä vuonna taidankin kaivata terassille selkeämpää ilmettä – rahaa meni kuitenkin ihan yhtä paljon kuin ennenkin.

J touhusi koko päivän kanssamme pihalla. Ihanaa, kun hän on jo sen verran itsenäinen, ettei häntä tarvitse enää koko ajan vahtia niin, ettei omista hommista tule yhtään mitään. J auttoi minua kuljettamaan pois kitkettyjä voikukkia kuorma-autollaan, ja sen jälkeen poika huristeli potkupyörällä pitkin pihaa.

pinossaIMG_0143

Suunnittelin myös seuraavalle viikonlopulle jo lisää hommia: Terassin voisi käsitellä ja marjapensaiden ympärystän siistiä kuorikatteella. On tuo piha kyllä yksi aika- ja rahasyöppö!

PS. Vaikka kaivoin käsipelillä, yksikään lihakseni ei VIELÄKÄÄN ole kipeä. Todella omituista. Ehkä taaperon kantaminen on toiminut salitreeniä tehokkaammin?

Filed in: fiilistely, koti, kuulumisia, sisustus • by Essi • Leave a Comment

5 x Parasta just nyt

07/05/2021

pinossa_MG_1622

Toukokuu on tähän asti ollut säiden puolesta pieni pettymys. On tässä kuukaudessa kuitenkin ollut paljon hyvääkin.

Halloum. Suurin ruokahimo tällä hetkellä on halloum-hunajamelonisalaatti. Bongasin Yhteishyvästä reseptin, ja kerran kokeilun jälkeen tekisi mieli syödä salaattia joka päivä. Tilli, minttu, hujanameloni ja halloum on vaan match made in heaven. Tilli sopii muuten ihan älyttömän moneen ruokaan! Miksi sen mieltää edelleen vain kalayrtiksi?

pinossa_MG_1623

Agility. Langan kanssa olemme päässeet treenaamisessa kunnolla vauhtiin, ja sen myötä olen löytänyt innostukseni lajia kohtaan uudelleen. Lanka malttaa, jaksaa ja osaa tehdä. Kaiken lisäksi junnu tuntuu tietävän asioita, joita en ole edes opettanut – Lanka osaa lukea minua. Meillä on edessä kyllä mahtava agilityura, melkein jopa uskallan haaveilla SM-tasosta.

pinossa_MG_1618

Lukeminen ja äänikirjat. Rakastan lukemista ja tarinoita, mutta kaiken kiireen keskellä lukeminen on jäänyt. Päätin tehdä asialle jotakin, ja aktivoin pitkästä aikaa BookBeatin. Ensin luin Vaarallisen suojelijan, sitten Suon villin laulun (suosittelen!) ja nyt kuuntelussa on Kaikki se valo jota emme näe (aika haastava kirja kuunnella, lukeminen olisi ehkä parempi valinta. Hyvä silti). Ajan nykyisin hallille kahtena iltana viikossa, joten minulla on hyvää aikaa kuunnella äänikirjaa. Koirien kanssa lenkkeillessä en pysty keskittymään kirjan kuunteluun.

pinossa_MG_1614-HDR

Lapsen jutut. J on viime päivinä aloittanut satuilun ja omien juttujensa höpöttelyn. Pari päivää sitten taapero kertoi kirkkain silmin, kuinka äiti ajoi kilpaa lentokoneen kanssa. Voin sanoa, että kyseistä tilannetta ei tosiaankaan ole tapahtunut. 😁 Ikää J:llä on nyt 2 vuotta ja 4 kk.

pinossa_MG_1620

Uusi työ. Eilen oli viimeinen virallinen päiväni Content Designerina, ja maanantaina aloitan uuden pestin Production Copywriterina Hasan & Partnersilla. Uusi työ on hyppäys ihan toiseen maailmaan, kun pieni työporukka vaihtuu isoon työyhteisöön. Odotan innolla uusia haasteita ja mahdollisuutta päästä syventämään taitojani.

Olen hurjan kiitollinen edellisestä työstäni, jossa sain ensimmäistä kertaa jalan toimistomaailman oven väliin ja pääsin kokemaan paljon. Sen ansiosta tiedän, että kirjoittaminen on se juttu, jota haluan nyt tehdä.

pinossa_MG_1621

Työpaikan vaihdokseen on liittynyt tietenkin odotusta ja valmisteluja. Huomasin kaiken tämän syövän energiaani, ja se on näkynyt hiljentyneenä postaustahtina. Haluaisin aina kertoa kaiken heti, joten tällainen asioiden pimittäminen ei sovi luonteelleni yhtään! Nyt edessä on varmasti muutama tiukka viikkoa, kun yritämme sopeutua uuteen arkeen, joten postaustahti tuskin tulee reipastumaan hetkeen.

Filed in: fiilistely, kuulumisia • by Essi • 2 Comments

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat
  • Tilinpäätös 2024
  • Vuosi tässä kodissa ja onnistuneet sisustuspäätökset
  • Postikortteja Pafokselta

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2025 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2025 · Pinossa ·