• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

Archives for lokakuu 2019

Kohti helpompaa hiuselämää

09/10/2019

essi_pinossa_IMG_1918

Lapsiperheessä riittää tekemistä jokaiselle kädelle, ja sen takia pyrin nyt tekemään arjesta mahdollisimman helppoa ja sujuvaa. Ja siksi punainen hiusväri, tavaramerkkini, sai lähteä.

Aloitin hiusten värjäämisen ala-asteen lopulla tai yläasteen alussa, ja silloin pidin kutrini tummina, lähes mustina, vuoteen 2011 asti, jolloin värjäsin hiukseni ”luonnollisen punaisiksi”. Värissä viihdyin hyvin kahdeksan vuotta, ja mikäli en kotonaolon seurauksena olisi kyllästynyt totaalisesti kaikkeen, olisin saattanut viihtyä värissä vielä vuosia.

essi_pinossa_IMG_1875

Fun fact: päätös hiusten värjäämisestä punaiseksi syntyi, kun työmatkalla minua vastaan ajoi nainen, jolla oli juurikin samanlainen skarppi punainen polkka. Aluksi kukaan ei kannattanut päätöstäni vaihtaa väriä punaiseen, mutta lopulta kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että se oli juuri oikea sävy minulle. Vuosien aikana omaksuin sävyn niin hyvin, että osa ihmisistä kieltäytyy ajattelemasta minua muuta kuin punapäänä.

essi_pinossa_IMG_1881

Oma värini on supisuomalainen maantienharmaa, joten punaisen värin ylläpito vaati työtä. Tyvikasvuni näytti punaisen kanssa vihertävän harmaalta, ja yli sentin tyvikasvu sai kiinni olevat hiukseni näyttämään aina likaisilta. Punainen väri myös haalistui todella nopeasti, joten sopiva aika kampaajakäyntien välillä oli noin viisi viikkoa.

J:n syntymän myötä arjen prioriteetit heilahtivat kerralla uuteen uskoon, ja hiusten värjäyttäminen tipahti siinä rytäkässä monta sijaa alaspäin. Niinpä päätin siirtyä pois punaisesta kohti helppohoitoisempaa väriä, joka olisi mahdollisimman lähellä luontaista hiusteni sävyä.

essi_pinossa_IMG_1868

Koska olen vuosia kyllästyttänyt hiuksiani punapigmentillä, ei punaista vivahdetta saa kerralla pois – tai saisi, mutta siitä käsittelystä hiukseni eivät toipuisi ehkä koskaan. Värimuutosta lähdettiin tekemään taittamalla punaista sävyä pois vastaväriperiaatteella. Ensimmäisellä kerralla hiukseen laitettiin kaksi sävykerrosta, ja toisella kerralla hiuksiin tehtiin vaaleat raidat värinpoiston avulla. Sen jälkeen raitoihin laitettiin keltaista taittava sävy.

Punainen puskee hiuksista edelleen vahvasti läpi, ja muutostyö onkin vielä kesken. Kampaajani sanoja lainatakseni, hän on ”niin tylsä kampaaja, että tekee töitä hiusten kunto, ei asiakkaan toiveet, edellä”. Toivottuun lopputulokseen voikin siis mennä vielä tovi, mutta ehkäpä näihin kutreihin saadaan vielä joskus kaunis tuhkainen sävy.

essi_pinossa_IMG_1938

Mutta miltä elämä näin tylsän ja tavallisen hiusvärin kanssa tuntuu? No kuulkaas ihan samalta kuin sen punaisenkin kanssa. Tai no, onhan elämä asteen verran helpompaa, sillä hius ei näytä enää likaiselta ja tyvikasvu sulautuu jo nyt aika kauniisti uuteen sävyyn. Kertaakaan en ole hätkähtänyt kulkiessani peilin ohi, ja se varmaan kertoo siitä, että muutos oli onnistunut ja kaivattu.

Helppous on matrana soinut päässäni viimeiset viikot, ja tämä hiusmuutos olikin yksi askel kohti helpompaa arkea. Toinen toteuttamani askel on ollut tavaran karsiminen ja sitä kautta järjestyksen palauttaminen – blogisiskoni Lauran tavoin minulle järjestys kaapissa merkitsee järjestystä myös ajatuksissa (vaikka sitä ei ihan heti uskoisi).

Filed in: kuulumisia, muoti, random • by Essi • 2 Comments

Omenapiirakka ja perinteinen vaniljakastike

05/10/2019

omenapiirakka

Mitäpä olisi syksy ilman omenapiirakkaa ja blogi ilman sitä omenapiirakan reseptiä.

Testasin tätä omenapiirakan reseptiä ensimmäistä kertaa, ja ajattelin jakaa sen myös teille, sen verran hyvä piirakasta tuli. Mantelijauho pohjassa tekee siitä ihanan mehevän ja seuraavana päivänä piirakka maistui jopa paremmalle pienen mikrottamisen jälkeen.

pinossa_omenapiirakka_ja_vaniljakastikeIMG_1794

Piirakan kaveriksi keitin nopeasti perinteisen vaniljakastikkeen. Vanhempani juovat kahvinsa perinteisesti lehmänmaitoon, ja koska suosimamme kahvilaatukin on heidän mielestään ”epäsuomalaisen” makuista, ostin vaniljakastiketta varten ihan perinteistä lehmänmaitoa. Hassu juttu, mutta keittäessäni kastiketta tuoksui se mielestäni aivan navetalta. Maussa ei sen sijaan ollut valittamista.

Mummu on lähettänyt omenoita jo pariin otteeseen, niistä omenoista myös tämä piirakka on leivottu, ja suurimman osan niistä soseutin pakkaseen J:tä varten. Tein siinä samalla havainnon, että kotimaiset omenat näyttäisivät sisältävän paljon vähemmän vettä – tai ainakin soseesta tuli paljon paksumpaa mummun omenoista surautettuna.

pinossa_omenapiirakka_ja_vaniljakastikeIMG_1807

Tänään pääsen pitkästä aikaa viettämään laatuaikaa Miksun kanssa, sillä sain töistä äitiyslomalle jäädessäni lahjaksi yön Hotel Kämpissä. Myönnettäköön, että olen ehkä vähän liian innoissani päästessäni kerrankin hienoon hotelliin yöksi, vaikka tässä tilanteessa mikä tahansa paikka kelpaisi, kunhan siellä vain olisi patja ja lupaus katkeamattomista yöunista. Ajatuksenamme on ensin rentoutua hotellin saunaosastolla ja sen jälkeen suunnata illalliselle Yes Yes Yes -ravintolaan. Ja ihanaa, sitten pääsee nukkumaan!

pinossa_omenapiirakka_ja_vaniljakastikeIMG_1799

Omenapiirakka (n. 23 x 34 cm vuoka)

Pohja:

  • 200 g huoneenlämpöistä voita
  • 2,5 dl sokeria
  • 2 kananmunaa
  • 1 ½ tl leivinjauhetta
  • 1 tl kardemummaa
  • 0,5 tl vaniljajauhetta
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl mantelijauhoja

Päälle:

  • noin 10 kirpeää omenaa
  • 1 rkl sokeria
  • 1 tl kanelia

Vaahdota voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen ja vatkaa seos takaiseksi. Yhdistä kuivat aineet kulhossa ja siivilöi ne seokseen muutamassa erässä. Sekoita taikina tasaiseksi puulusikalla. Vuoraa uunivuoka leivinpaperilla ja levitä taikina vuokaan.

Kuori ja viipaloi omenat. Lado omenat tiheästi taikinan päälle. Yhdistä pienessä kulhossa sokeri ja kaneli, ja ripottele se omenoiden päälle. Paista piirakkaa 200 asteisen uunin keski-/alatasolla noin 30 minuuttia.

Perinteinen vaniljakastike

  • 3 dl maitoa
  • 3 dl kermaa (itse säästin tällä kertaa kaloreita ja käytin 6 dl maitoa)
  • vaniljatanko
  • 1/ 2 dl sokeria
  • 2 keltuaista
  • 1 rkl maissitärkkelystä

Halkaise vaniljatanko ja kaavi sen siemenet kattilaan (laita kattilaan myös itse tanko). Mittaa loput ainekset kattilaan ja kuumenna koko ajan sekoittaen kunnes seos sakenee. Keitä seosta noin 4 minuuttia ja ota vaniljatanko pois. Tarjoile lämpimänä tai kylmänä.

Filed in: leivonta, reseptit, ruoka • by Essi • Leave a Comment

Dyykatut Ulla Procopén teekannut

02/10/2019

Puinen avohylly keittiössä. Hyllyn päällä on kahvimukeja, tauluja ja vintagekeramiikkaa

Pienoinen tavaran karsiminen täällä ei millään ota onnistuakseen, koska juuri kun sain koottua kirppiskuorman valmiiksi, bongasi avomies roskakuormasta muutaman pelastamisen arvoisen aarteen.

Keramiikka trendaa edelleen kovasti, ja erityisesti ruskeat tai muuten tummansävyiset kipot ja kupit näyttävät erityisen ihanilta. En tiedä onko mies salaa alkanut seuraa trendejä vai enkö vain omalla höpötykselläni anna hänelle vaihtoehtoa, mutta tottuneemmankin kirppishaukan tavoin mies osasi kaatopaikalle päätyvästä kuormasta bongata meille nämä kaksi Arabian teekannua.

pinossa_IMG_1760

pinossa_IMG_1762

Teekannut olivat Arabian tuotannossa vuodesta 1955, ja ne on suunnitellut Ulla Procopé. Kannun malli on GA, ja tämän ruskean lisäksi siitä on ollut tuotannossa myös ainakin musta ja valkoinen versio, josta eräässä nettikaupassa pyydettiin sataa euroa. Suuremman teekannun arvo pyöriikin siinä hieman alle satasessa, pienemmästä voisi pyytää varmaankin jotain 60 euron luokkaa.

Kannujen pehmeä muotoilu yhdistettynä punottuun kahvaan on hyvin tätä päivää. Jos en paremmin tietäisi, voisin kuvitella kannun olevan juuri hankittu jostain ihanasta keramiikkapajasta – ehkäpä jostain japanilaisesta sellaisesta. Ruskea väri on vahva viittaus menneille vuosikymmenille, mutta samaan aikaan se on täysin tätä päivää.

pinossa_IMG_1763

pinossa_IMG_1758

Aikoinaan Ulla Procopé suunnitteli Arabialle myös muun muassa Ruska-astiaston sekä käsinmaalatun sinivalkoisen Valencia-sarjan, joka pysyi tuotannossa aina vuoteen 2002 saakka. Ulla ehti lyhyen uransa aikana suunnitella myös monta muuta ikonista astiasarjaa.

pinossa_IMG_1769

Samasta roskakuormasta mies kantoi kotiin täysin ehjän ruskean Nipsu-muumimukin. Emme itse keräile kyseisiä mukeja, mutta äitini tekee niin. Kuultuaan Nipsu-mukin arvon olevan nykyään 70 euroa, äitini siirsi oman Nipsunsa ylähyllylle tarrallisten keräilymukien seuraan. Tosielämän Nipsuna mieheni näki siis heti oivan tilaisuuden muutaman kympin tienaamiseen, joten pitihän muki tietenkin pelastaa. Btw, tuolla se nyt odottelee kaapin päällä meilläkin, koskakohan mies laittaisi siitä myynti-ilmoituksen Toriin?

Filed in: keittiö, koti, sisustus, sisustusideat • by Essi • Leave a Comment

  • « Previous Page
  • 1
  • 2
  • 3

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat
  • Tilinpäätös 2024
  • Vuosi tässä kodissa ja onnistuneet sisustuspäätökset
  • Postikortteja Pafokselta

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2025 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2025 · Pinossa ·