Archives for elokuu 2019

Rottinkisia löytöjä

14/08/2019

Jaahas, kylläpä kirjoitusinspiraatio antoi taas odottaa itseään. Kamalasta viikosta ollaan onneksi jo toivuttu, ja Villan antibioottikuuri vetelee viimeisiään. Niin, ja nopeastihan sitä tottui taas olemaan pojan kanssa päivät kahdestaan. Mitäänhän vauvanhoidon ohella en saa tehtyä, mutta sehän ei mikään yllätys ole.

Miksun loman alussa olimme muutaman päivän vanhempieni mökillä, ja kotimatkalla käväisimme pikaisesti Teiskon Viimeinen Oljenkorsi -kirpputorilla. Sieltä mukaan lähti nämä pyöreät rottinkiset amppelit sekä tumma piknikkori. Kori maksoi 8 euroa ja amppelit euron kappale.

Piknikkori toimii hyvin matalana sivupöytänä sohvan vieressä, mutta suunnittelin siitä lelukoria J:n huoneeseen. Amppelit ajattelin osaksi tauluseinää, mutta ihan visioni mukaisesti en saanut niitä istumaan seinälle yhdessä taulujen kanssa. Täytyy varmaan konsultoida Marjut The Kollaasigurua.

Mielenkiinnolla olen seurannut tätä rottingin voittokulkua kodeissamme. Olen itsekin niitä, jotka ihastuivat siihen uudestaan pari vuotta sitten, ja sen jälkeen olenkin aina haukkana syöksynyt kirppiksellä näkemieni rottinkiesineiden kimppuun. Nyt bambu on nousemassa rottingin rinnalle ja vähän jo odotankin, koska rottingin lumous alkaa jälleen hiipua.

Toisaalta luonnonmateriaalit ovat täällä jäädäkseen, joten ehkäpä rottinki ei materiaalina vanhenekaan niin nopeasti kuin olin kuvitellut. Tähän väliin muuten fakta rottingista: Tiesittekö, että sen sisus on syötävää ja lukemani mukaan hyvänmakuistakin?

Tässä kirjoittaessani tajusin, etten aikoihin olekaan ehtinyt käydä kunnolla kirpputoreilla tai edes selaamaan toria. Samaan aikaan mietin, että pitäisi tehdä omille kaapeille kunnon konmaritus ja lähteä siinäkin mielessä kirpparikierrokselle. Niin kamalasti tehtävää, mutta niin vähän aikaa.

Vaarallinen peruna ja muita huonon viikon kuulumisia

08/08/2019

Pöly meinasi kuolla, Villa sai antibioottikuurin, vauva on muuttunut oikeaksi mammanpojaksi ja samaan aikaan jäin taas yksin kotiin. Siinäpä on muuten menestyksekkään viikon ainekset.

Yritän pitää oman karmani kunnossa, mutta mikä siinä on, että kaiken huonon pitää aina sattua samaan aikaan. Meillä tämä huonojen vibojen tapahtumaketju sai alkunsa viime perjantaina, kun Pöly melkein tukehtui sormiruokailevan vauvan pudottamaan perunaan. Lähtö oli minuuteista kiinni, mutta onneksi asumme lähellä keskustaa ja sain Pölyn hoitoon ajoissa. Kiitos hengenvaarallisen perunan, Pöly joutui (onneksi vain) muutamaksi päiväksi erikoisruokavaliolle ja kolmen lääkkeen lääkekuurille.

Kotiin päästyään Pöly ei tietenkään enää edes muistanut koko tapahtumaa, mutta minä sen sijaan olin pienessä shokkitilassa pari päivää. Juuri päästyäni yli tapahtuneesta, huomasin Villalla ilkeän näköisen nisätulehduksen, johon kävimme eilen hakemassa 10 päivän antibioottikuurin. Kaiken kukkuraksi Villa on myös valeraskaana, joka pitkittyessään lisää tulehduksen ja kasvaimien riskiä.

Koiran valeraskaus ilmenee esimerkiksi siten, että koira ottaa yhden leluista pennukseen. Usein valeraskaus saadaan päättymään ottamalla ”pentu” pois hetkeksi. Villan tapauksessa pentu sattuu tietenkin olemaan J, ja vauvan nostaminen kaapin päälle muutamaksi päiväksi tuntuu hieman radikaalilta ratkaisulta.

Ja aivan kuin tämä koirien aiheuttama ylimääräinen hässäkkä ei riittäisi, on J aloittanut uuden vaiheen, jonka myötä en saa poistua huoneesta edes sekunniksi. Oikeastaan en saa kadota näköpiiristä edes vauvan selän taakse. Mikään, siis mikään arkisen yksinkertainen asia ei ole onnistunut ilman suunnitelmallista vauvalogistiikka – ja tietenkin Miksu pääsi juuri parahiksi takaisin töihin pakoon tätä kaikkea. En ole lainkaan katkera, mutta ajoitus ei varsinaisesti suosinut minua tällä kertaa.

Valoa tilanteeseen tuo se, että unikoulu meillä on sentään sujunut paremmin kuin hyvin. Yleensä J nukkuu heräämättä 20-04 välisen pätkän. Kerran hän saattaa välissä inahtaa, mutta rauhoittumiseen riittää pelkkä uudelleen peitteleminen. Lohduttaudun myös sillä ajatuksella, että meidän huono tuuri on varmasti nyt hetkeksi käytetty, ja seuraava viikko sujuu varmasti jo paljon paremmin. Ja hei, onhan huomenna jo perjantai. Luojan kiitos.

Syksyn enteitä

04/08/2019

Aurinko näytti paistavan matalammalta kuin eilen. Käväisin keittiössä juomassa jo ennen kuutta, joten varmaankin auringon sijainti tosiaan vain näytti muuttuneen edellispäivästä. Kahdeksan aikaan vauvan herätessä aurinko näytti normaalilta, mutta valossa tuntui silti olevan jotain erilaista.

Herätessäni sisäilma tuntui hieman viileältä. Paksut karvalla vuoratut tossut vaikuttivat hyvältä idealta. Oikeasti sisälämpötila oli normaali 22 astetta, mutta helteiden jälkeen viiden asteen pudotus sai sen tuntumaan hieman liian viileältä. Pitkästä aikaa laitoin hupparin päälle.

Aamupäivällä lenkillä tuuli tuntui kylmältä ja pakotti vetämään collegetakin vetoketjun ylös asti kiinni. Oikeastaan kyseessä oli ennemminkin viima kuin hentoinen elokuinen tuulenvire. Aurinko lämmitti pilvien lomasta ihanasti, mutta aukealle päästessä viima karkotti lämmön. Piti kävellä vähän lujempaa.

Kuivan kauden jäljiltä maa kellertää jo. Kuten syksyllä. Lenkkimme varrella on viljapeltoja, joissa kasvaa kauraa, ohraa ja mallasohraa. En erottaisi mallasohraa tavallisesta ohrasta, mutta viljelijä on merkinnyt pellot sympaattisilla itsetehdyillä kylteillä, joissa lukee mitä viljaa kullakin palstalla kasvaa. Viljakin on jo keltaista, ja se heiluu hypnoottisesti kylmässä viimassa. Hiljaa huojuvassa viljassa on jotain rauhoittavaa. Kuvaan siitä pätkän somevideota varten.

Kotimatkalla taitan ojasta muutaman kauniin heinän maljakkoon laitettavaksi. Niiden kaveriksi haen takapihalta oksia. Osassa oksista roikkuu vielä hieman kurttuisia marjoja, joita linnut ovat syöneet viimeiset pari viikkoa. En tiedä onko kyseessä aronia, mutta ainakin sen marjat värjäävät maan oksien alta kuten mustikat.

Kylmä jää päälle. Iltapäivällä lämpötila varjossa on lähes 20 astetta, mutta silti sormenpäitä paleltaa. Tekisi mieli laittaa karvatossut taas jalkaan. Tuntuu syksyltä. Sisäinen kelloni on pahasti etuajassa.

En vielä ole valmis ottamaan syksyä vastaan – onhan vielä kesä. Toisaalta odotan jo syksyä, sillä vuodenaikojen vaihde on aina inspiroinut minua. Loskainen marraskuu ei sitten niinkään. Tänä vuonna en kuitenkaan tiedä, odotanko syksyä yhtä paljon kuin vuosi sitten. Syksy tarkoittaa, että aikani kotiäitinä päättyy, ja se on innostavaa ja haikeaa samaan aikaan. Todellakin uuden alku.