• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

Archives for huhtikuu 2019

Pieniä päivityksiä lastenhuoneen sisustuksessa

26/04/2019

Pinossa_boho_nurseryIMG_9558

Taas on tovi vierähtänyt siitä, kun pojan huone viimeksi näkyi täällä. Syykin on aika selvä, sillä vaikka huoneessa onkin jo nukuttu pari kuukautta, ei siellä sisustuspuolella ole tapahtunut muutoksia. Tai no, peitinhän minä pinnasängyn reunat kahdella Marimekon Unikko-pyyhkeellä reunapehmusteiden puutteessa, mutta päätin nyt luopua niistä pojan alettua nukkua hieman rauhallisemmin.

Pinossa_boho_nurseryIMG_9573

Pinossa_boho_nurseryIMG_9550

Laittaessamme huonetta viime syksynä, olin ajatellut tehdä vanhoista koiratauluistani kollaasin pinnasängyn yläpuolelle. Mobilen ja julisteen kanssa taulut olisivat olleet liikaa, joten harmikseni en saanut uudelleen kehystettyjä koirakuvia silloin seinälle. Nyt keksin tehdä pienen tauluseinän huoneen nurkkaan keinutuolin päälle. Koirien lisäksi seinälle pääsi Papurinon pupu, joka oli meillä pitkään makuuhuoneessa.

Pinossa_boho_nurseryIMG_9563

Pinossa_boho_nurseryIMG_9561

Muutama päivä sitten löysin kirpputorilta kauniin rottinkikorin seitsemällä eurolla. Lastenkirjojen säilytys oli pojan huoneessa vielä ratkaisematta, ja kori sopi erinomaisesti siihen tehtävään. Rottinki tuo huoneeseen myös lisää lämpöä, jota sinne olenkin kaivannut. Huone kaipaisi mielestäni vielä vähän lisää keltaisen tai okran sävyjä, sillä erityisesti talvisin huoneessa on aika kylmä valo, joka syntyy valon heijastuessa seinistä. Harkitsinpa tuossa jo lipaston maalaamista jollakin aurinkoisella sävyllä.

Pinossa_boho_nurseryIMG_9553

Pääsiäisenä ostin Plantagenista ihmepensaan lastenhuoneeseen. Ennen sitä huoneessa oli hetken aikaa varjoviikuna, mutta onnistuin tappamaan sen muutamassa viikossa. Vasta tämän jälkeen minulle selvisi, ettei vetoinen ikkunanedusta ollut sille paras mahdollinen paikka.

Pinossa_boho_nurseryIMG_9575

Vihreistä puheen ollen, tänään ruokakaupassa poika meinasi aloittaa omatoimisesti kiinteiden maistelun. Kärrytilan (taas) jäädessä liian pieneksi, hankin lisätilaa ostoksille laittamalla kevyet yrtit pojan kantokopan jalkopäähän. Hammastahnojen kohdalla pojan käsi olikin jo löytänyt tiensä korianterin suojamuovin sisäpuolelle, ja nyrkkiin rutistetut lehdet olivat kovaa vauhtia matkalla kohti suuta.

 

Seuraathan blogiani nyt myös Facebookissa?

Filed in: koti, lapset, lastenhuone, sisustus, sisustusideat • by Essi • 2 Comments

Maailman parhaat mokkapalat

23/04/2019

Pinossa_mokkapalat_IMG_9511

Mokkapalat, tuo futismutsien (tai no, kaikkien mutsien) klassikkoleivonnainen, jonka läsnäolo myyjäisissä on yhtä pakollinen kuin Juhlamokka-kahvipaketin. Empiirisen tutkimukseni perusteella voin todeta, että 80 % ikäluokkani edustajista on kärsinyt jonkinasteisesta mokkapalatraumasta, jonka ovat aiheuttaneet kuivat, lässähtäneet ja kahville maistumattomat suklaaneliöt. Ei niin maistuva historia mokkapalojen kanssa onkin aiheuttanut sen, ettei niiden resepti taida kuulua ikätovereideni reseptikirjan kulutetuimpiin sivuihin.

Pinossa_mokkapalat_IMG_9477

Äitini ei koskaan ollut tyypillinen leipojaäiti, joten omalta osaltani olen säästynyt traumoilta. Niinpä pahaa-aavistamattomana lupauduin leipomaan mokkapaloja agilityseurani kisabuffaan vuosia sitten, ja sillä tiellä ollaan edelleen. Välissä olen koittanut siirtyä muihin leivonnaisiin, mutta lopulta vastuu mokkapaloista tuntuu aina jäävän minulle. Ehkä siksi, että olen ainoa joka niitä suostuu leipomaan tai siksi, että reseptini on yksinkertaisesti aivan älyttömän hyvä.

Tämä resepti on kaloreita säästelemättä supermaukas, ja se sen sisältämä rasvamäärä auttaa pitämään mokkapalat mehukkaina myös seuraavaan päivään. Oikeastaan yön yli lepääminen tekee vain hyvää näille herkuille.

Pinossa_mokkapalat_IMG_9516

Perinteisestihän mokkapalat koristellaan värikkäillä nonparelleilla, mutta itse en ole koskaan pitänyt niistä – sehän on sama kuin ripottelisi vain värjättyä sokeria mokkapalojen pinnalle. Olen kokeillut monia tapoja koristella mokkapaloja, mutta suosikkini on sulatettu valkosuklaa.

Näihin mokkapaloihin kokeilin marmoroidun kuvion tekemistä valkosuklaan avulla. Kaadoin kuitenkin kuorrutteen hieman liian lämpimän pohjan päälle, joten ennen koristelun valmistumista se ehti imaista osan kuorrutteesta. Pinnan koristelu ei siis ole ihan täydellinen, mutta maku on sitäkin parempi!

Pinossa_mokkapalat_IMG_9503

Maailman parhaat mokkapalat (uunipellillinen)

Pohja

  • 5 munaa
  • 5 dl sokeria
  • 300 g sulatettua voita
  • 7 dl vehnäjauhoja
  • 4 kukkurallista ruokalusikallista kaakaojauhetta
  • 4 tl leivinjauhetta
  • 4 tl vaniljasokeria (tai 2 tl vaniljasokeria ja ripaus vaniljapulveria)
  • 3 dl maitoa

Kuorrutus

  • 150 g voita
  • 250 g tomusokeria
  • 4 kukkurallista ruokalusikallista kaakaojauhetta
  • 4 tl vaniljasokeria (tai 2 tl vaniljasokeria ja ripaus vaniljapulveria)
  • 5–8 rkl vahvaa kahvia (suosikkini on Paulig Café Parisien kahvia keitettynä 3 x puruilla)

Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen ja peitä uunipelti leivinpaperilla. Sulata voi mikrossa ja keitä kahvi.

Vaahdota munat ja sokeri vaaleaksi ja kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä pohjan kuiva-aineet keskenään, ja lisää ne siivilöiden muna-sokerivaahtoon vuorotellen maidon kanssa. Kääntele jauhot ja maito sekaan nuolijalla välttäen liiallista vatkaamista. Kääntele lopuksi sekaan hieman jäähtynyt voisula. Kaada taikina uunipellille ja paista uunin alatasolla noin 15 minuuttia. Tarkkaille kypsymistä (!) ja tarkasta pohjan kypsyys esimerkiksi hammastikulla.

Pohjan kypsyessä tee kuorrutus. Sulata voi kattilassa, ota kattila pois liedeltä ja siivilöi joukkoon kuiva-aineet. Sekoita seos tasaiseksi. Seos leikkaa, mutta se muuttuu tasaiseksi, kun lisäät mukaan kahvin. Lisää kahvia vähitellen ruokalusikallinen kerrallaan, jottei kuorrutuksesta tule liian löysää. Jos seoksesta tulee liian löysää, voit lisätä joukkoon enemmän tomusokeria. Kaada kuorrute vielä hieman lämpimän pohjan päälle, jolloin sen levittäminen on helpompaa. Koristele haluamallasi tavalla.

Valkosuklaalla marmoroitu pinta on tehty siten, että levitin lusikalla sulaa valkosuklaata kuorrutteen päälle, jonka jälkeen sotkin sen pyörteiksi hammastikun avulla. Tässä kannattaa olla nopea, sillä kuorrutteen alkaessa kovettua pinnasta ei enää tule tasaista.

 

Seuraathan blogiani nyt myös Facebookissa?

Filed in: leivonta, reseptit, ruoka • by Essi • 6 Comments

Mitä kuuluu huhtikuuhun

18/04/2019

Pinossa_IMG_9387

Moni on taas kysellyt minun ja pojan kuulumisia, kiitos siitä. Kyselyistä havahduinkin siihen, etten hetkeen olekaan päivittänyt meidän vauva-arjen kuulumisia ja kuvioita tänne blogin puolelle. Otetaanpa siis katsaus viimeisiin viikkoihin.

Pinossa_IMG_9376

Päällisin puolin kaikki sujuu edelleen hyvin, ja sanon tämän jo heti alkuun: Joka päivä jaksan olla kiitollinen terveestä pojastamme. Poika on tosiaan nyt 3,5 kk, eikä mitään suurempia huolia ole ilmennyt satunnaista vaippaihottumaa lukuun ottamatta. Talkki ja sinkkivoide pölyttyvät vessan kaapissa lähes koskemattomina. Hyvä niin. Imetyksen lähdettyä kunnolla käyntiin se on myös jatkunut niin, eikä mikään syömiseni ole antanut aihetta imetysdieetille. Alun mahavaivat ovat helpottaneet, enkä enää edes laske satunnaisia väsykiukkuja kiukutteluksi.

Pinossa_IMG_9366

Öisin poika herää kerran tai kaksi. Nukkumaan meillä mennään siinä kahdeksan hujakoilla, ja yleensä poika herää syömään yhden ja kolmen välillä, ja sen jälkeen uudestaan viiden kuuden aikoihin. Useimpina öinä saan nukkua vähintään yhden 3–4 tunnin pätkän, koska syötöt kestävät 10–20 minuuttia eikä erityistä nukuttamista tarvita. J on mahdottoman helppo ja perustyytyväinen vauva, joka nukahtaa kiltisti omaan sänkyynsä hyvän yön toivotusten jälkeen. Tiedän, olen äärimmäisen onnekas.

Pinossa_IMG_9380

Viime viikolla aloitimme vauvauinnin, ja poika on altaassa kuin kala vedessä. Eilen pääsimme pulikoimaan toisen kerran, ja sen verran vakuuttavaa meno oli, että olisimme halutessamme saaneet kokeilla jo sukeltamista. Mummu kommentoikin pojan tulleen äitiinsä ja tätiinsä – selvästi mökkijärvessä kasvava vesipeto kyseessä.

Toivottavasti uinti auttaisi poikaa oman kehon hahmottamisessa, ja laukaisisi halun tutustua ympäröivään maailmaan vähän paremmin. Perustyytyväinen kun tarkoittaa meillä sitä, että selällään leikkimatolla on ihan kiva olla. Meillä ei suuremmin koeta tarvetta kääntyillä tai treenailla niskalihaksia. Olinkin varma, että tästä hyvästä saisimme neuvolassa lähetteen fysioterapeutille, mutta ylihuolehtivainen neuvolatätimme antoi meille armonaikaa seuraavaan kertaan. Poika kuitenkin kannattelee hyvin päätään, joten en ole asiasta huolissani.

Pinossa_IMG_9402

Tietenkin meillä on omat haasteemme, eikä vauva-arki todellakaan ole aina niin ihanaa. Avomies joutuu nyt tekemään töissä pitkää päivää, mikä tietenkin kiristää vähän kummankin hermoja. ”Viihdytä sun lasta nyt hetki, mä teen päivityksen” onkin kuultu suustani jo aika monta kertaa. Tosin eipä mieskään nyt suuremmin nauti siitä, että ehtii nähdä poikaa vain pari tuntia päivässä (vaikka välillä kyllä olenkin kateellinen sille, että hän saa olla päivällä niinkin kauan pois kotoa).

Lapsi on muuttanut suhdettamme, kuten se varmasti muuttaa jokaisen parin suhdetta. Ennen vauvaa olimme viihtyneet kahdestaan niin pitkään, että uusi tulokas on todellakin ravistellut palaset aivan uuteen uskoon. Alankin hiljalleen ymmärtää, miksi vauvavuoden sanotaan olevan parisuhteelle se kaikista raskain vuosi. Miehelle uuden roolin omaksuminen on varmaan ollut helpompaa, mutta itse myönnän vielä vähän hapuilevani tämän uuden avovaimo-äiti-minä -kuvion välillä. Mutta kaikkia asioita voisi kuitenkin mutkistaa vielä koliikki, maitoallergia, toista tuntia jatkuvat imetykset tai atooppinen iho, joten oikeasti en edes kehtaa valittaa pienistä haasteistamme.

PS. Yritin kaksi vuotta uskotella itselleni, etten tarvitse blogille Facebook-sivua (suutarin lapsella ei ole kenkiä vai miten se nyt meni…), mutta nyt nostan käteni ilmaan luovuttamisen merkiksi. Jatkossa blogiani pääsee siis seuraamaan kätevästi myös Facebookin kautta!

Filed in: äitiys, koti, kuulumisia, lapset, perhe • by Essi • Leave a Comment

  • 1
  • 2
  • 3
  • Next Page »

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat
  • Tilinpäätös 2024
  • Vuosi tässä kodissa ja onnistuneet sisustuspäätökset
  • Postikortteja Pafokselta

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2025 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2025 · Pinossa ·