Kuten muutama viikko sitten kerroin, on Japani (ja erityisesti Tokio) vastakohtien maa, jonka käsittää vasta siellä käytyään. Siinä missä valtavat mainostaulut huutavat vekkihameiden ja valkoisten kauluspaitojen täyttämillä kaduilla, löytyy Tokiosta myös lähes 60 hehtaarin alue pelkkää kauniisti hoidettua nurmikkoa ja istutuksia – enkä nyt puhu golfkentästä.
Shinjuku-Gyoen on yksi Tokion suurimmista ja suosituimmista puistoalueista. Puistoalue sijaitsee Shinjukun alueella noin viiden minuutin kävelymatkan päässä metroasemalta. Puisto on auki yhdeksästä puoli viiteen ja sisäänpääsy sinne maksaa 200 jeniä eli noin 1,5 euroa. Puisto on erityisen suosittu keväisin kirsikoiden kukinta-aikaan. Puistosta löytyy kasvihuone sekä kolme puutarha-aluetta: japanilainen, englantilainen ja ranskalainen.
Kävimme puistossa hieman harmaana ja sateisena perjantaipäivänä. Ilma puistovierailulle oli aika optimaalinen, sillä sateen uhan takia vastaan tuli vain muutamia turisteja sekä yksi lenkkeilevä paikallinen. En tiedä voiko Tokion ilmasta koskaan puhua puhtaana, mutta sateen lakattua raikastunut ilma todella tuntui siltä.
Puistosta löytyy myös teehuone (Googlen mukaan kaksikin, mutta etsinnöistä huolimatta löysimme vain yhden), jossa pääsee nauttimaan perinteisen teeseremonian 700 jenillä. Ostimme liput seremoniaan teehuoneen ulkopuolella olevasta automaatista, ja varovaisesti astuimme sisään kolisevista liukuovista.
Sisältä teehuone paljastui hyvin pelkistetyksi saliksi, jonka reunoille oli aseteltu mustia pieniä pöytiä. Istuimme seinän viereen, ja pian keittiöstä esiin sipsutteli kimonopukuinen nainen. Nainen keräsi automaatista ostetut lipukkeemme, sanoi pari sanaa japaniksi ja katosi takahuoneeseen. Teehuone oli täysin hiirenhiljainen lukuun ottamatta teepannun porinaa ja sateen ropinaa katolla. Tunnelma oli niin hiljainen ja rauhallinen, että emme uskaltaneet rikkoa sitä puhumalla tai valokuvaamalla.
Teen valmistuttua saimme eteemme pienen kupillisen vihreää teetä sekä perinteisen japanilaisen leivonnaisen sen kanssa nautittavaksi. Kimonopukuinen nainen neuvoi meitä ensin syömään makean, jonka jälkeen voisimme rauhallisesti nauttia teen. Pieni vaaleanliila makeinen / leivonnainen eli namagashi muistutti ulkoisesti pursotettua marsipaania. Maistaminen paljasti makeisen myös maistuvan pelkälle äklömakealle marsipaanille, jonka pohjassa oli jonkinlaisia kuivattuja terälehtiä. Tietenkään makeinen ei ollut valmistettu marsipaanista vaan makeasta paputahnasta ja riisijauhosta, kuten myöhemmin Google osasi kertoa.
Vaikka kaikkiruokainen olenkin, minulla teki todella tiukkaa saada viimeinenkin pala ”herkusta” nielaistuksi. Luojan kiitos se ei ollut meidän perinteisen korvapuustin kokoinen! Sokeripommin jälkeen vihreä tee rauhoitti makuhermoja ja maistui todella hyvältä. Meidän jälkeemme teehuoneeseen uskaltautui pariskunta sekä kaverukset, joita myös paikallinen herkku näytti ihmetyttävän.
Puistoalue on käsittämättömän upea, vaikka kirsikankukkia tällä reissulla emme päässetkään näkemään. Erityisesti japanilaisen puutarhan kauniisti leikatut pensaat, kävelysillat ja ikivanhat valtavat puut tekivät minuun vaikutuksen kaupungin silhuetin piirtyessä niiden taustalle. Uutta ja vanhaa, modernia ja perinteistä, luontoa ja kaupunkia – täydelliset vastakohdat samassa paketissa.
Lue myös: Postikortteja Tokiosta
Seuraathan blogiani jo myös Instagramissa ja Bloglovinissa?
