• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

Archives for toukokuu 2018

Ei rakkaudest lajiin vaan rahan takii

31/05/2018

Ah raha, tuo vuoden 2018 selkein blogiteema! Kuinka moni kävi lukemassa Juliaihmisen postauksen Miksi töitä ei saa tehdä rahan takia? Minä kävin ja aihe herätti sen verran ajatuksia, että ajattelin kantaa oman korteni tämän blogiaiheen kekoon. Mielestäni töitä saa tehdä rahan takia, mutta sen ei todellakaan pitäisi olla se tärkein syy.

IMG_4757pinossa flatlay 20052018 2

Ajattelen, että minut on kasvatettu järkevässä ympäristössä rahaa ajatellen. Äitini on palkkatöissä ja isäni yrittäjä, joten jo pienestä pitäen minut opetettiin siihen, ettei raha kasva puissa. En koskaan kokenut, että meiltä olisi rahan takia puuttunut mitään, mutta ymmärsin myös, ettei ilman työtä tule tulostakaan.

Oikeista euroista meillä ei koskaan puhuttu, enkä esimerkiksi tänäkään päivänä tiedä, mitä äitini tienaa. Äiti tietää kyllä minun tuloni, mutta en koskaan ole uskaltanut kysyä hänen tulojaan. Vaikka osaan kuluttaa rahaa suhteellisen järkevästi (pieniä lipsahduksia lukuun ottamatta), rahasta puhuminen on silti minulle vaikeaan. Haluaisin olla niin rohkea, että voisin avoimesti kirjoittaa tienaavani xxxx,xx € kuussa. En kuitenkaan ole niin rohkea, että uskaltaisin kirjoittaa palkkaani numeroina ylös.

IMG_4759pinossa flatlay 20052018 5

Tällä hetkellä koen olevani taloudellisesti aika hyvässä jamassa. Tilistä jää jonkin verran säästöön ja olen onnistunut kasvattamaan pienen puskurin. Tietenkin enemmän aina kelpaisi, eihän siinä mitään. Vähemmällä en kuitenkaan tulisi ehkä enää toimeen. Opiskeluaikoina jouduin laskemaan jokaikisen euron, joten siitäkin puolesta on kyllä kokemusta, enkä siihen välittäisi enää palata.

Minulle on parissa vuodessa muodostunut kiinteät kuukausittaiset kulut, jotka hyvin pitkälti määrittelevät sen, paljonko nykyisellä elämäntavallani minun on tienattava. Maksan kahta asuntolainaa, bensaa kuluu viikossa tankillinen ja agility-harrastukseni maksaa vähintään 50 euroa kuussa. Lisäksi arvostan hyvää ruokaa, enkä periaatteestakaan suostu ostamaan X-tra tomaattimurskaa tai syöttämään koirilleni Luppaa.

IMG_4644pinossa flatlay 20052018 4

Totta h*lvetissä siis raha on minulle merkittävä motiivi tehdä töitä. Jos tyytyisin mihin tahansa elintasoon, voisin saman tien lopettaa työnteon kokonaan. Avomiestäni lainaten ”kyllä mä teen töitä ihan vaan siksi, että voisin viettää vapaa-aikaa”.

Työskentelen sillä Juliaihmisen mainitsemalla mainosalalla, jolla palkat ovat kuulemma keskimääräistä parempia. Myönnän kyllä tienaavani enemmän kuin mitä tienasin baarimikkona, mutta ei minusta siltikään olla vielä miljonääriä tekemässä. Raha ei kuitenkaan ole se ainoa motiivini tehdä töitä, vaan minun täytyy myös nauttia työstäni ja kokea voivani kehittyä siinä.

Työn mielekkyys on niin tärkeää minulle, että voisin jopa kuvitella valitsevani kahdesta eri vaihtoehdosta työn, josta pidän enemmän, vaikka toisesta saisinkin korkeamman korvauksen kuukausittaisesta panoksestani. Jos vaikka minulle nyt tarjottaisiin vanhaa baarimikon pestiäni huomattavasti korkeamman palkan kera, en varmastikaan hyväksyisi tarjousta.

IMG_4754pinossa flatlay 20052018 1

Koska koen tekeväni mielekästä työtä ja olevani taloudellisesti ihan ok tilanteessa, olen ehkä jäävi keskustelemaan siitä, voittaako raha työn mielekkyyden. Tässä mielessä olen ehkä pelannut korttini oikein tai ollut vain onnekas.

En lähde kommentoimaan siihen keskusteluun, onko hoitoala kutsumusala vai ei, mutta itseäni en voisi kuvitellakaan esimerkiksi juuri hoitoalalle. Olen joskus miettinyt, paljonko minun pitäisi saada kuukausittain korvausta siitä, että työskentelisin lähihoitana kuten ihmisrakas siskoni. Voin sanoa, että nykyisen pohjapalkan saisi kertoa kolmella, jotta voisin edes kuvitella pysyväni alalla puolta vuotta pidempään. Vaikka minusta ei niin ihmisläheiseen työhön olisikaan, arvosta silti suunnattomasti jokaista, joka sillä alalla on, kutsumuksesta tai ei. Ilman heitä maailma olisi huomattavasti vaikeampi paikka elää ja he todellakin ansaitsisivat tuntuvan korotuksen palkkaansa.

Mielestäni on täysi ok sanoa, että töitä tehdään rahan takia. Mielestäni siinä ajatuksessa ei ole mitään väärää, mutta se, että epämieluisaa työtä tekee vain rahan takia, särähtää korvaani ikävästi. Jos tekee elämässään 50 000 tuntia töitä, eikö se aika pitäisi käyttää johonkin, josta jää hyvä fiilis?

 

Seuraathan blogiani jo myös Instagramissa ja Bloglovinissa?

Filed in: my job, random • by Essi • 6 Comments

Terassilla

29/05/2018

Parasta kesässä on se, kun ei tarvitse sukkia lainkaan. Ulkotilat sulautuvat sisätiloihin ja monta kertaa päivässä ramppaankin niiden väliä tuoden ruohonkorsia sisälle jalkojeni mukana. Koska lasitettu terassimme maksimoi ulkona vietettävän ajan, on myös terassin sisustamisesta tullut entistä tärkeämpää.

Pinossa lasitettu terassi 26052018 4

Suomessa ulkotiloja pystyy käyttämään olohuoneen korvikkeena ehkä noin 20 % vuodesta, joten en yhtään ihmettele, jos terassin sisustamiseen ei viitsi panostaa. Vielä muutama vuosi sitten en itsekään sisustanut ulkotiloja kausikukkia ja muutamaa tyynyä lukuun ottamatta, mutta nyt kun saan nauttia lasitetusta terassista, on sisustaminenkin lähtenyt ihan lapasesta. Lasitus lisää terassin käyttöpäiviä huimasti ja samalla mahdollistaa erilaisten tekstiilien huolettoman käytön. Esimerkiksi Ikean valkoiset verhot lasituksen edessä ja daybedin päällisen jätin terassille koko talveksi, eivätkä ne kärsineet siitä lainkaan.

Pinossa lasitettu terassi 26052018 1

Pinossa lasitettu terassi 26052018 6

Sangen nerokkaana oivalluksena pidän tänä keväänä keksimääni ideaa peittää tylsä ja kolkko tiiliseinä verhoilla. Verhot kiinnitin pellin pokkaukseen tavallisilla verhokoukuilla ja Clas Ohlsonin aurinkokennolla toimivat koristevalot vielä nostavat hygge-leveliä entisestään. Verhot ja tekstiilit tekevätkin terassista heti huonemaisemman.

Siirsin sisällä talvehtineen jukkapalmun ja reunustraakkipuun takaisin terassille pari viikkoa sitten. Siinä missä jukkapalmu oikein räjähti kasvuun, reunustraakkipuu taas vähän loukkaantui siirrosta. Edelliskesän se kuitenkin viihtyi terassilla oikein hyvin, joten täytyy nyt vähän seurata sen tilannetta. Vuosi sitten hankittujen viherkasvien kaverina terassilla oleskelee tällä hetkellä yksi viherliljapuu sekä kaksi chiliä, jotka avomies on kasvattanut itse siemenistä. Chilien muoviset altakasteluruukut eivät ole kauneimmat mahdolliset, mutta niiden kanssa on nyt elettävä.

Pinossa lasitettu terassi 26052018 5

Pinossa lasitettu terassi 26052018 7

Tälle kesälle suunniteltu sisustus on vielä hieman kesken, mutta kuten jo kerroin aikaisemmin, en malta olla jakamatta kuvia jo nyt. Terassi kuitenkin huutaa vielä erilaisia kesäkukkia ja amppelia roikkumaan rottinkisohvan yläpuolelle. Myös uusi vihertävän turkoosi matto uupuu ja pöydänkin voisi päivittää. Myös jo moneen kertaan hehkuttamani rottinkisohva kaipaa pehmusteita.

Btw, jos terassin muutos viime kesään verrattuna kiinnostaa, postaus löytyy täältä.

 

Seuraathan blogiani jo myös Instagramissa ja Bloglovinissa?

Filed in: DIY, inspiraatio, sisustus • by Essi • 2 Comments

Tarinoita veden ääreltä – Vallila AW18

27/05/2018

Yleensä ottaen olen äärimmäisen huono kutsuvieras pressitilaisuuksissa, sillä todella harvoin kirjoitan blogissani niistä. Vielä huonompi vieras saatan olla silloin, jos koko pressitilausuuden sielu pyörii värikkäiden ja mielikuvituksellisten kuosien ympärillä – meillä kun niitä kuoseja ei juurikaan näy. Mutta rasti seinään! Nyt aion nimittäin jakaa teille kuvia värikkäistä kuoseista pressitilausuuden innoittamana.

Vallila_AW18_Jalohaukka_curtain_Danis_fabric_Kerttu_Ajaton_tableware_photographerHennaSoronen

Vallila_AW18_Itakyla_rug_Mirri_Hostel_HipHop_cushion_photographerHennaSoronen_2

Kesä ei ole edes kunnolla alkanut vielä, joten syksyn ajatteleminen tuntuu lähes rikolliselta. Mutta kuten kaikki hyvin tietävät, nyt jos koskaan on aika alkaa puhaltamaan tuulta syksymalliston purjeisiin. Viime torstaina pääsin käymään Vallillan merellisellä inspiraatiobrunssilla, jossa samalla esiteltiin Vallilan tuleva AW18-mallisto.

Vallila_AW18_Alba_fabric_Vastaranta_Eileann_curtain_Nummi_kitchenaccessories_Kalasatama_rug_Nummi_Kekri_cushion_photoHennaSoronen

Vallila_AW18_Alba_fabric_Vastaranta_curtain_Ajaton_tableware_Nummi_kitchenaccessories_photoHennaSoronen_2

Lukuisat lapsuuteni kesät olen viettänyt Inkoon saaristossa isovanhempieni mökillä, joten merestä ja rantakallioista on muodostunut tärkeä osa lapsuuteni maisemaa. Kesäisin taata vei meidät eväsretkelle mökin lähellä sijaitsevalle Y-saarelle, jonka nimesimme kalliossa olevan värjäymän mukaan. Saaren ranta oli täynnä rakkolevää, jota poksuttelimme siskomme kanssa pikkukalojen pyöriessä jaloissa.

Vallila_AW18_Danis_fabric_Kerttu_Ajaton_tableware_Kerttu_rug_photographerHennaSoronen

Vallila_AW18_Kerttu_tableware_photographerHennaSoronen_2

Kun näin Vallilan uuden malliston rantakallioilla kuvatut kuvat, herättivät ne minussa heti muistoja lapsuuteni kesistä. Vaikka isovanhempieni mökki ei näytäkään samalta kuin kuvien rakennukset, veivät kuvat minut välittömästi tuttuun mielenmaisemaan.

Vallila_AW18_Doggies_bedset_mug_Kerttu_rug_photographerHennaSoronen

Vallila_AW18_Mirri_Tammenterho_cushion_photographerHennaSoronen

Vallila_AW18_Pohjoinen_Kasperi_fabric_Kero_Tammenterho_cushion_Ajaton_tableware_Aplodi_rug_photographerHennaSoronen

Malliston kuvat ovat syksylle suunnattuja, mutta mielestäni ne ovat herkällä tavalla hienon vuodenajattomia. Kuvien stailaus toimii ja kuosit pääsevät todellakin oikeuksiinsa. Vallilan parin viimeisen malliston lifestyle-kuvat ovat onnistuneet mielestäni erinomaisesti ja tämä uusin kuvasarja jatkaa samaa linjaa.

Vallila_AW18_Tammenterho_kitchen_accessories_mug_Kerttu_fabric_photographerHennaSoronen

Vallila_AW18_Kerttu_plate_kitchentowel_photographerHennaSoronen_2

Vaikka en värikkäiden kuosien suurin ystävä olekaan, nämä kuvat todellakin saavat minut harkitsemaan kantaani uudelleen. Erityisesti ajatus kuoseista osana kattausta houkuttelee. Pientä kuositestiä pääsenkin nyt tekemään, sillä kiitoksena tästä postauksesta saan Vallilalta yhdet verhot harjoittelukappaleeksi. Vielä en osannut valita, mihin kuosiin kallistun. Onko teillä selkeää suosikkia?

 

Seuraathan blogiani jo myös Instagramissa ja Bloglovinissa?

Filed in: inspiraatio, sisustus • by Essi • Leave a Comment

  • 1
  • 2
  • 3
  • …
  • 5
  • Next Page »

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat
  • Tilinpäätös 2024
  • Vuosi tässä kodissa ja onnistuneet sisustuspäätökset
  • Postikortteja Pafokselta

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2025 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2025 · Pinossa ·