• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

Archives for helmikuu 2017

Naistenpäivän ikkunasomistus #girlboss

21/02/2017

IMG_0499

Ystävänpäivän herkullisesta somistuksesta ei ehditykään nauttia kuin muutama viikko, kun tuli taas aika päivittää ikkuna. Somistuksien vaihto menee aika sujuvasti kalenterin ja eri pyhien mukaan; tammikuussa season sale, sitten ystävänpäivä, uusi mallisto, pääsiäinen, äitienpäivä, kesä, syksyn uusi mallisto, isänpäivä ja joulu. Ikkunasomituksen vaihto on siis helppo ajoittaa, mutta teemaa ei aina ole niin helppo keksiä.
Tämän kertainen ikkuna päätettiin teemoittaa tulevaan naistenpäivään. Halusin #girlboss ja Yes I can! -meininkiä, mutta näiden voimaannuttavien ajatusten ilmaiseminen kuvalla tuntui hieman haastavalta. Tai no, oikeasti pää löi ihan tyhjää. Olin varautunut jo tammikuussa toteuttamaan ikkunan, mutta oikeasti muutaman viikon vain odottelin ihmettä ja loistavaa ideaa. Välillähän inspiraatio vain tulee, eikö? 
Noh, ideaa ei tullut joten piti ihan oikeasti lähteä työstämään toimivaa juttua. Kahlasin läpi Pinterestin ja kaikki keksimäni hakusanayhdistelmät, mutta mikään idea ei vain kolahtanut. Lopulta piti vaihtaa taktiikka ja ajatella vaihteeksi asiakasta. Kenelle ikkunani on? Voimakkaille naisille. Selvä. Lähestyin somistuksen aihetta ajattelemalla, mitä se voimakas nainen, jota ikkunani puhuttelee, tekee? Mitä fiiliksiä tämä nainen herättää? Se nainen uskaltaa värittää rajojen ulkopuolelta.
Ja siinähän se idea olikin, Rosie the Riveter -väritystehtävä ja jättimäisiä värikyniä.
IMG_0498

Tunnustan koko ideoinnin ajan aina toteutuksen viime metreille asti pelänneeni ideaa. Olenko hullu, kun päätän laittaa Esplanadin arvokiinteistön ikkunaan kasan 90 cm värikyniä?! Välillä teen asioita päätetty mikä päätetty -mentaliteetilla joten kun kerran idean ääneen sanoin, niin ei sitä enää takaisinkaan vedetty. Make it work, sillä motolla työstin ikkunan elementit ja lopulta kasasimme sen. En ole ikinä ollut yhtä helpottunut kuin sillä hetkellä, kun näin somistuksen valmiina ja myymäläpäällikkö totesin sen olevankin aika hyvä. Huh! Mutta hei, siitähän tulikin aika hyvä, parempi kuin osasin kuvitella. Välillä kannattaa luottaa vaan omaan visioonsa.
Ikkunasomistuksenhan tärkein tehtävä on myydä tuotteita ja saada ihmiset sisään myymälään, ei levittää feminististä sanomaa. Minulle on kuitenkin tärkeää, että ikkunassa on se joku juttu. Haluan tehdä somistuksia, jotka ovat oivaltavia, värikkäitä tai hauskoja, kunhan siinä on joku juju. Se jokin voi olla vaikka se, että somistus näyttää ensimmäisellä vilkaisulla naivistiselta ja söpöltä hömpältä, mutta kun sitä pysähtyy tarkastelemaan, avautuu siinä uusia merkityksiä jolloin somistuksesta tulee paljon enemmän kuin kasa tuotteita ikkunassa; voimaannuttava ajatus päivään.
Nyt olisikin kiva kuulla, puhutteliko tämä somistus sinua?
Translation:
Dare to color outside the lines! Our new window display for International Women’s day.
#girlboss

Filed in: my job • by Essi • Leave a Comment

Timjamikanaa ja rapeiksi paahdettuja perunoita: Loistava ateria 4:lle alle 10 eurolla

19/02/2017

edullinen ja maukas ruoka2

edullinen ja maukas ruoka1

Timjamikanaa, rapeiksi paahdettuja perunoita ja valkosipulimajoneesia; jos etsit reseptiä, jolla hemmotella perhettä tai ystäviä, löysit oikean sivun! Tämä resepti hurmaa tiukimmankin anopin ja mikä parasta, tämän valmistus neljälle maksaa alle 10 euroa.
Jos kaapista löytyy läjä peruselitarvikkeita, ei kaupasta tarvitse hakea kuin kana, timjami sekä perunat.  Koko aterian valmistamiseen aikaa kuluu hieman alle kaksi tuntia. Tässä on passiivista odottelua mukana, joten aterian valmistuessa ehtii hyvin tyhjentämään tiskikoneen ja nauttimaan lasin viiniä.
Timjamikana 4:lle
800 g kanan paistileikettä
1 valkosipulinkynsi
1 rkl hienonnettua, tuoretta timjamia 
1 tl sitruunapippuria
2 rkl oliiviöljyä
suolaa
 

Rapeat, paahdetut perunat 4:lle
2 kg jauhoisia perunoita
4 tl tuoretta, hiennonnettua timjamia
2 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
4 rkl sulatettua voita
mustapippuria, suolaa 

Itse tehty valkosipulimajoneesi
1 muna
n. 1,5 dl rypsiöljyä
1 valkosipuli
1 rkl dijon-sinappia
0,5 tl sitruunanmehua
suolaa

Aloita aterian valmistus marinoimalla kana (Kana kannattaa valmistella muutamaa tuntia etukäteen jääkaappiin marinoitumaan). Reseptissä käytän paistia, kanan fileepihvikin käy, mutta paisti on edullisempaa ja paljon maukkaampaa lihaa.
Leikkaa kanasta pois ylimääräinen rasva ja siirrä ne kannelliseen kulhoon. Lorauta päälle oliiviöljy ja lisää mausteet sekä hienonnettu timjami ja valkosipuli. Hiero marinadi kunnolla kanaan. Anna maustua jääkaapissa muutama tunti.

Kuori perunat ja pilko ne n. 3×3 cm paloiksi. Keitä perunoita n. 15 minuuttia lähes kypsiksi. Perunoiden kiehuessa laita uuni kuumenemaan 220 asteeseen ja valmistele perunoiden marinadi. Sekoita keskenään 2 rkl oliviiöljyä, 2 rkl sulatettua voita, hienonnettu timjami, valkosipuli sekä suola ja pippuri. Kun perunat ovat keittyneet, kumoa ne metalliseen uunivuokaan jäähtymään hetkeksi.

Valele hieman jäähtyneet perunat marinadilla kauttaaltaan ja laita ne uunin keskitasolle paistumaan n. 60 minuutiksi. Paiston puolivälissä käännä perunat ja valele ne sulatetulla voilla.

Kun perunat menevät uuniin paistumaan, laita mukaan kokonainen, folioon kääritty valkosipuli paahtumaan. Tässä välissä ota kana jääkaapista huoneenlämpöön. Anna valkosipulin kypsyä n. 30 minuuttia, kunnes se pehmenee. Sillä aikaa ota muut majoneesin aineet lämpiämään huoneenlämpöön.

Tee majoneesi. Yhdistä korkeaan kippoon (itse käytän 1 litran mittakannua) muna, 1 dl öljyä sekä mausteet. Kun valkosipuli on kypsynyt, paina kynsistä pehmeä valkosipuli ulos veitsellä ja lisää majoneesipohjaan. Valkosipulia voi huoletta laittaa 7 kynttä. Paina sauvasekoitin kipon pohjalle ja sekoita seosta hetki. Nosta sauvasekoitin varovasti pohjasta pintaan koko ajan sekoittaen. Toista. Jos majoneesi jää löysäksi, saosta se lisäämällä pikkuhiljaa öljyä samalla sekoittaen. Tarkista maku, lisää suolaa tarvittaessa ja nosta valmis majoneesi jääkaappiin odottamaan.

Kun perunat ovat lähes valmiita, paista kana. Paista kanaa pannulla miedolla lämmöllä n. 15 minuuttia. Ota valmiit peruna uunista ja viimeistele suolalla. 

Ja sitten vain nauttimaan!

Kun ruuan valmistuksen ajoittaa oikein, valmistuvat elementit samoihin aikoihin ja aikaa jää tosiaan vaikka viinilasin nauttimiseen. Tein alle yksinkertaisen aikanajan, joka ehkä helpottaa reseptin seuraamista ja työn rytmitystä:
aikajana
Reseptin hinnasta vielä sen verran, että laskin hinnan tosiaan sen mukaan mitä kaupasta piti hakea: 2 kg perunoita 1,30 €, tuore timjami n. 2 € sekä kana (paisti n. 8€/kg) 6 €, yhteensä 9,30 €. Mikäli mukaan laskee myös peruselintarvikkeet, arvioin annoksen hinnaksi n. 3 €. Kaiken kaikkiaan siis maukasta ja suht edullista ruokaa!
Translation:
Thyme chicken and roasted potatoes, cheap and delicious dinner!
Follow on Instagram:
follow on insta

Filed in: reseptit, ruoka • by Essi • Leave a Comment

5 x Inspiroivat Instagram-tilit

16/02/2017

Aiemmin tunnustin olevani lievä IG-addikti, jolla saattaa helposti humahtaa koko ilta feediä selaillen. Ja miksi ei menisi, onhan Instagram täynnä toinen toistaan upeampia kuvia ja mieletöntä inspiraatiota joka ei ota loppuakseen! 
Listasin muutaman, juuri tällä hetkellä minua inspiroivan Instagram-tilin teillekin nähtäväksi. Jos nämä eivät ole vielä seurannassa, niin ehdottomasti kannattaa korjata tilanne asap! Ja itsehän muuten operoin Instassa nimellä @essi.tuu 😉
inspiroiva-IG-mikaswohnsinn

mikaswohnsinn
Valokuvaajan ja macrame-taiturin Miriamin tili on täynnä ihanaa fiilistä; valoa, vanhaa puuta ja persoonallista tyylien yhdistelyä! Kotiin on myös ihanasti tuotu koristeellisia, marokkolaisia elementtejä täydentämään tyyliä.

inspiroiva-IG-hoevedder

hoevedder

Persoonallinen, iloinen ja elämänmakuinen tili? Tutustu Lidian inspiroivaan maailmaan! Tässäkin kodissa on ihanaa tyylien yhdistelyä ja vahvaa diy-meininkiä. Erityisesti pojot maalatuista väliovista.

inspiroiva-IG-trude_k_

trude_k_
Norjalaisen floristin Truden tili on täynnä muutakin inspiroivaa kuin vain perjantaipuskia. Rakastan Truden tyyliä luoda mielenkiintoisia tiloja tuomalla niihin kontrastia. Lisäksi tällä tilillä kaikki sisustusblogien must-have tuotteet saavat aivan uutta ilmettä, katso vaikka itse!

inspiroiva-IG-copenhagenboheme
copenhagenboheme
Mitä voisin sanoa, niin mielöntä tunnelmaa ja niin kaunis koti! Tämä koti aiheuttaa minulle pieniä home crush fiiliksiä… Pieni ja kaunis koti, jota Mona onnistuu taltioimaan linssin läpi uudella ja ihastuttavalla tavalla uudestaan ja uudestaan. Kodin lisäksi Monan tilikin on äärimmäisen rauhoittavaa katseltavaa kiitos hallitun väripaletin ja rauhallisen editoinnin.

inspiroiva-IG-copenhagenwilderness

copenhagenwilderness

Tämä tili on ensimmäinen IG-rakkauteni, jota olen seurannut lähes koko Instassa olo aikani. Kaikissa Juilan kuvissa on aivan mieletön tunnelma ja rakastan tilin mystistä ja hieman tummempaa värimaailmaa. Kuten kaikissa yllä olevissa tileissä, tässäkin sisustuksessa yhdistellään tyylejä ronskisti persoonallisella otteella. Olen niin kade, että saatan muuttaa Tanskaan, pääsisinköhän tänne au pairiksi?

Oliko nämä teille jo ennestään tuttuja tilejä vai löytyikö jotain uutta seurattavaa?

Kaikki kuvat ovat esitellyiltä tileiltä.



Translation:
Five of the most inspiring Instagram accounts at the moment. Simply love them all <3 Picture credit to Instagrammers: @mikaswohnsinn, @hoevedder, @trude_k_, @copenhagenboheme and @copenhagenwilderness

Thank you for shearing your style, pics and inspiration!

Follow on Instagram:
follow on insta

Filed in: inspiraatio • by Essi • Leave a Comment

  • « Previous Page
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Next Page »

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat
  • Tilinpäätös 2024
  • Vuosi tässä kodissa ja onnistuneet sisustuspäätökset
  • Postikortteja Pafokselta

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2025 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2025 · Pinossa ·