• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

Archives for lokakuu 2016

LIVING ROOM TABLE FROM 80’S

10/10/2016

Tykkään sisustamisesta kaiken muun kauniin ohella ja minulle on tärkeää, että kotimme on persoonallinen sekä meidän näköisemme. Joskus kuulin Marko Paanasen sisustuskolmiosta; hyvä, halpa ja nopea. Näistä kaksi voi saada, ja minulle ne ovat halpa ja hyvä. Kotia siis sisustetaan ajan kanssa ja huolella, enemmän rakkaudella ja luovuudella kuin rahalla. Myös vahva DIY-meininki kulkee tässä mukana.
Erityisesti pidän 20- ja 50-lukujen huonekaluista sekä moderneista, pelkistetyistä, ehkä jopa hieman teollisista huonekaluista (liian modernista en kuitenkaan pidä, ”miljoonan dollarin sisustukset”, joissa käytetään vain kromia, nahkaa ja lasia eivät minun mielestäni ole kodikkaita vaan persoonattomia showroomeja). Oman tulkintani mukaan kotimme onkin sekoitus näitä kahta, karkeasti voisi sanoa, että se mikä ei ole Ikeasta, on kirpparilta tai roskalavalta. Vanhoissa huonekaluissa minua kiehtoo niiden edellinen elämä, mistä ne ovat päätyneet edelliselle omistajalleen ja miksi? Mitä virkaa ne ovat toimittaneet ja miksi ne nyt laitetaan kiertoon? Jotkin esineemme ovat varmasti kiertäneet useita koteja ennen meille päätymistään.
Kuten varmaan kaikki vähääkään sisustamisesta kiinnostuneet, pidän klassikoista ja haluaisin ihan tosissani joitain niistä kotiini, budjetti ei vain anna periksi. Siksi usein etsinkin persoonallisia huonekaluja Tori.fi:stä tai toisten autotalleista. Yksi klassikko, jonka ehdottomasti haluaisin on tämä Paolo Pivan sohvapöytä. Tietenkään sitä ei vielä tähän kotiin hankittu, eikä varmaan ikinä hankitakaan kun avomies näkee hinnan, joten uuteen kotiin uuden sohvapöydän piti löytyä jostain muualta kuin design-liikkeestä.
Sopivaa sohvapöytää etsin viikkoja tietämättä oikeastaan mitä edes etsin, kunnes löysin etsimäni mistä muualta kuin Torista.fi:stä. Sohvapöytä oli todella kasari, ja ennen ostopäätöstä mietin, onko se sittenkin enemmän uhka kuin mahdollisuus. Jos se menisi vähän liian överiksi… No syteen tai saveen, noudin 40 euron pöydän ja onneksi noudin sillä kun kannoin sen autosta olohuoneeseen, istui se paikalleen kuin nakutettu. Mahtavaa, miten palaset vain loksahtelevat paikalleen kun sattumalle antaa hieman sijaa sisustusvalinnoissa! Sattuma ohjasi myös sohvan yläpuolella olevat taulut paikoilleen; olen tehnyt kyseiset vedokset kuparilaatalla muistaakseni 12-13 vuotiaana. Olin jo unohtanut, että minulla edes oli ne tallessa, kunnes löysin ne muuton yhteydessä. Ostettuamme olohuoneen kuparinvärisen villamaton, huomasin maton sekä lattian käyvän todella hyvin vanhojen töideni kanssa ja niin vedokset pääsivät esille oltuaan kaapissa yli 10 vuotta.

Filed in: inspiraatio, sisustus • by Essi • Leave a Comment

NEW IN: H&M BLENDED WOOL SWEATER

07/10/2016

Kuvat Iina Raivio, editointi minä
Jes, syksy ja over size neuleet! Jo vähän aikaa sitten kaipailin vaatekaappiini täydennystä uuden neuleen muodossa. Jo ennen kauppaan lähtöä päätin, että nyt ostan mustan ja harmaan sijasta esimerkiksi klassisen hiekan tai kamelin sävyisen puseron. Yllätinkin itseni totaalisesti kun poistuin H&M:n liikkeestä tämän ihanan vaaleanpunaisen neuleen kanssa (jonka itse asissa bongasin myyjän päältä kassalla kun olin jo melkein ostamassa toista paitaa).
Neuleessa on 34% villaa ja 34% mohairia, joten sekoitus on juuri sopiva tälläiselle herkästi kutiavalle. Tämä on nyt ihan ehdoton lemppari ja koska toimistolla on niin kylmä, en aamuisin edes halua pukea ylleni mitään muuta kuin tämän. Mukavuuden maksimoimiseksi yhdistin neuleen vielä löysiin housuihin ja koska onnistuin olla näyttämättä 3 kokoa isommalta, päätin myös kuvata kyseisen kombon, vaikka nahkahousut kaapissa oikein huusivat tulla kuvatuksi tämän kanssa.
Vielä hetki sitten neule oli saatavilla H&M:n verkkokaupasta.

Ja vielä täytyy tulevia duuneja sen verran hehkuttaa, että seuraavasti ikkunasomistuksesta on tulossa mieletön. Tänään saatiin oikein killeri idea, en malta odottaa että pääsen toteuttamaan sen muutaman viikon päästä! 

Filed in: Non classé • by Essi • Leave a Comment

5 x TIPS FOR CREATING EYE-CATCHING WINDOW DISPLAY

04/10/2016

On jo varmaan tullut selväksi, että mielestäni minulla on ehkä yksi maailman parhaista työpaikoista. Ihan ehdoton suosikkini kuitenkin kaikista monipuolisista töistäni on Pohjoisesplanadin myymälän ikkunasomistuksen suunnittelu ja toteutus. Lyhyen urani aikana olen mm. taitellut sata origmia, ostanut Tori.fi:stä ja tuhonnut maalauksen vain saadakseni kehykset, askarrellut metrisen norsun pään ja kuljettanut autossani koko sisätilan täyttävää oksaa somistusta varten. 
Tällä kertaa halusimme myymäläpäällikkömme kanssa tähän syksyiseen ikkunaan kivan fiiliksen ja paaljon värikkäitä vaahteranlehtiä. Alunperin meidän piti laatikoiden tilalle laittaa oksa, mutta koska unohdin sen metsään, piti B-suunnittelmana käyttää puulaatikoita, jotka löytyivät jo ennestään myymälästä. Itseasiassa laatikoilla ikkunasta tulikin parempi! Livenä ikkunassa on niin hyvä fiilis, että se saa hymyilemään aivan väkisin. On kyllä parasta palautetta nähdä ohikulkijoiden pysähtyvän ja oikeasti käyttävän aikaansa ikkunan ihastelemiseen! Esplanadilla ikkunat ovat aika usein ”suomalaista designia” eli aika yksinkertaisia ja ilottomia, joten meidän ikkunamme ovat viime aikoina erottuneet ihan edukseen väreillään ja fiiliksellään 🙂
Koska itse aloitin somistuksien teon tyhjästä, ajattelin nyt jakaa vinkkini hyvän somistuksen toteuttamiseen:
1. Valitse teema
Hyvällä ikkunalla on aina selkeä teema, josta asiakas näkee heti mistä on kysymys ja mitä ikkuna esittelee. Minulla teema lähtee usein sesongista, tuotteista tai väristä. Teeman valinta auttaa myös suunnittelussa, kun perusajatus on jo kasassa. On myös ihan ok etsiä inspiraatiota esimerkiksi Pinterestistä.
2. Luo tunnelma
Tunnelmaa saa helposti luotua väreillä ja materiaaleilla. Hyödynnä mahdollisimman paljon aitoja materiaaleja, niin hyvällä tuurilla saat varastettua myös asiakkaan hajuaistin huomion. Kuvittele itsesi astumaan liikkeeseen, jossa ikkunan visuaalisen ilmeen lisäksi tuoksuu syksyinen metsä. Vaikuttavaa, eikö?. Asiakas myös osaa arvostaa sitä, jos näet vaivaa 2,5 metrisen oksan raahaamiseksi keskelle Helsinkiä.
3. Ajattele kolmiulotteisesti
Hyödynnä ikkunan korkeus asettelemalla kiintopisteitä eri korkeuksille (pidä pääpaino silmien korkeudella!). Huomio myös syvyys, saisiko somistus uuden ulottuvuuden esimerkiksi maisematapetilla? Parhaissa somistuksissa katsojan silmä vaeltelee hetken, jolloin väkisinkin on pysähdyttävä nähdäkseen koko ikkunan.
4. Muista valaistus
Liian vähäinen tai huonosti suunnattu valaistus pilaa hyvänkin ikkunasomistuksen. Ihan vain, koska kukaan ei näe sitä.
5. Älä pelkää kokeilla uutta
Aina ei voi onnistua, se on fakta. Uusia, villejä tai vaikeasti toteutettavia ideoita ei kuitenkaan kannata pelätä. Villi idea saattaa jopa toimia eduksesi erottamalla sinut kilpailijoista. Hyvän idean ei myöskään tarvitse maksaa maltaita, ajattelemalla outside the box ja käyttämällä aikaasi, voit luoda todella edullisesti vaikuttavia kokonaisuuksia. Somistukseen käytetty aika ja rakkaus usein maksaa itsensä takaisin liikkeeseen tulevana kassavirtana.
Lisää somistamiani ikkunoita löytyy portfoliostani.
Ps. Olemme niin hyvin synkassa ikkunanpesijän kanssa, että sattumalta ikkuna pestään aina sinä päivänä, kun somistus vaihdetaan. Puhtaan ja heijastan ikkunan kuvaaminen on liki mahdotonta ja yleensä saan kuvaan vain itseni ja takana olevan taksijonon!

Filed in: DIY, inspiraatio, my job • by Essi • Leave a Comment

  • « Previous Page
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Next Page »

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat
  • Tilinpäätös 2024
  • Vuosi tässä kodissa ja onnistuneet sisustuspäätökset
  • Postikortteja Pafokselta

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2025 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2025 · Pinossa ·