• Info
  • sisustus
  • DIY
  • reseptit

Pinossa

sisustusblogi

Archives for syyskuu 2016

MY JOB

09/09/2016

Kuvat minun ottamia, lisää makinf of- materiaalia Marja Kurjen Facebookista

Olen äärimmäisen onnekas, koska saan tehdä mitä teen. Olen kohta vuoden verran työskennellyt markkinoinnin parissa Marja Kurjella ja työnkuvaani kuuluu mm. somen hallinnointi, uutiskirje postitus, myymälämme somistus, tuotekuvaus, asiakaspalvelu sekä mainosten taitto. Olen graafikko, somistaja, asiakaspalvelija ja jokapaikanhöylä. Työnkuvani on leväällään kuin Jokisen eväät ja se on ihanaa! 
Pääsin töihin lähes heti valmistuttuani muotoilijaksi (valmistuin vähän väärälta alalta jos niin voi sanoa), ja täytyy myöntää, että vuoden aikana olen virheiden kautta oppinut aivan älyttömästi tästä duunista. Olin opiskellut sivuaineena graafista suunnittelua, mutta eihän minulla ollut hajuakaan, kuinka tehdä painovalmis aineisto esimerkiksi hesariin tai mitä tarkoittaa drip off-lakkaus. Onneksi kaikki, joiden kanssa olen saanut tehdä töitä, ovat auttaneet ja opastaneet aina kun ovat pystyneet. Olen vuodessa oppinut enemmän kuin neljänä vuotena koulussa eli paljon! Nyt hallitsen muutaman uuden ohjelman, otan (lähes) ammattitason tuotekuvia sekä osaan postittaa verkkokauppatilauksen Hollantiin. Ja tiedän, mitä se drip off-lakkaus tarkoittaa.
Tällä viikolla pääsin myös ensimmäistä kertaa mukaan tulevan kevään malliston kuvauksiin. On todella mielenkiintoista nähdä, mitä kulissien takana oikeasti tapahtuu ja miten kuvat syntyvät. Hieman huvittavaa on myös se, kuinka monta ihmistä yhden kuvan ottaminen oikeasti vaatii; stylisti, kuvaaja, meikkaaja, mallit sekä assarit, yhteensä meitä oli kuvauksissa paikalla 10 henkilöä. Eipä sitä tule ajatelleeksi valmiita kuvia katsellessaan, mikä määrä työtä niidenkin takana oikeasti on. Kuvauksien aikana keskityin making of -materiaalin kuvaamiseen, josta olisi tarkoitus koostaa video kevääksi. En ole koskaan editoinut videota, mutta nyt saan mahdollisuuden opetella hieman sitäkin 🙂
”Choose a job you love 
and you will never have to work a day in 
your life” 

Filed in: my job • by Essi • Leave a Comment

BLACK’N LOOSE

05/09/2016

Tuntuu, että aina maanantaiaamuisin hamuan vaatekaapista päälle jotain löysää, pehmeää ja mustaa. Sellaisia vaatteita, joissa on turvallista palata työsähköpostin ääreen ja laittaa kahvit tulille odotellessa muita vielä toimistolle. Löysä ja pehmeä on hyvä combo maanantaisin myös siksi, koska toimiston ilmanvaihto on kesällä elänyt ihan omaa elämäänsä, eikä viikon alkaessa ikinä tiedä, onko työilma kuin tropiikissa vai pitääkö varaston puolelta hakea tuotetestaukseen isoin mahdollinen villahuivi.
 Illalla kuvatessa saatiin vielä vastavaloon pari ihan mieletöntä otosta! Huominen päivä (tai tarkemmin ilta) menee kevät-kesä 2017 malliston kuvauksissa Vuosaaressa, joten samanlaista auringonlaskua toivotaan myös huomiselle. Fingers cross, että sadaan upeita vastavalokuvia joiden kanssa touhuta ensi keväänä 🙂

Filed in: Non classé • by Essi • Leave a Comment

SEASON’S PASTA

04/09/2016

Pasta kuuluu ehdottomasti suosikkiruokiini valmistaa ja syödä muun italialaisen keittiön ohella. Arkisin pasta valmistuu nopeasti ja eri kastikkeita löytyy loputtomiin. Ja ainahan joku keksii uuden trendipastan, jota on vaan pakko kokeilla! Tähän liittyen, en ikinä oikeen päässyt sisälle avokadopasta-buumiin, onhan se ihan ok mutta ei se nyt niin tajunnan räjäyttävää ole? Viikonloppuisin on taas kiva panostaa ja haudutella tomaattikastiketta tuntikausia. Fiksua on keittellä samantien isompi satsi ja pakastaa sopiviin annospusseihin, niin arkenakin saa herkutella vähän paremmalla kastikeella.
 Sienipasta kuuluu meidän ruokakunnan, tai ainankin kokin, suosikkikeihin. Talvisin käytän herkkusieniä mutta näin sienien satokaudella on ihanaa saada tuoreita (mummun poimimia, joka tekee niistä entistä parempia) kantarelleja ja valmistaa niistä herkullinen ja maailman vaivattomin pasta!

Kanterellipasta neljälle

1-2 litraa kantarelleja, mitä enemmän sen parempi 🙂
2 salottisipulia
2 valkosipulin kynttä
2 dl kermaa
2 dl ruokakermaa
Rakuunaa
Suolaa
Pippuria
(suurustamiseen Maizenaa)
Paistamiseen oliviiöljyä ja voita
Koristeluun tuoretta persilijaa
Ensin sienet silputaan pieneksi ja niistä haihdutetaan ylimäärinen vesi pois kuivalla paistinpannulla. Kun vesi on poistunut, laitetaan sienet sivuun ja samalle pannulle oliiviöljyä sekä voita oman maun mukaan. Sipuli ja valkosipulia kuullotetaan miedolla lämmöllä n. 10 minuuttia. Valkosipuli ei saa ruskistua, joten lämpö saa olla alhainen. Kuullottuneiden sipuleiden joukkon lisätään sienet ja taas oman maun mukaan rakuunaa (en harrasta mittaamista kokatessa) ja lisätään lämpöä. Tässä vaiheessa pannulle voisi lisätä myös valkoviiniä. Jos lisää viiniä, niin sen haihduttua lisätään mukaan kermat ja maustetaan. Suolaa saa olla vähän reilusti, koska muuten pastan kanssa kastike on mautonta. Ennen kastikkeen aloitusta kannattaa laittaa pastan keitinvesi kiehumaan ja muistaa suolata sekin reilusti. Itse keitin pastat liian suolattomassa vedessä liian pitkään, mutta onneksi koin herätyksen tässäkin vihoviimein 🙂 Kastike saa hautua sen 5-10 minuuttia, mitä nyt pasta kiehuu. Jos koko satsi on tarkoitus syödä kerralla, keitän pastaa minuutin ohjetta vähemmän ja viimeiseksi minuutiksi kumoan valutetut pastat kastikkeeseen kypsymään. Mukaan voi laittaa vähän pastan keitinvettä jos tuntuu, että kastike on liian paksua. Pinnalle vielä koristeeksi persilijaa ja  avot, super herkullinen pasta satokauden sienistä on valmis!
Seuraavana satokauden pastana ajattelin kokkailla paahdettua kurpitsa-vuohenjuustopastaa. Mieli tekisi kokeilla ravioleja, mutta hermo ei taida kestää niiden nypläämistä!

Filed in: reseptit, ruoka • by Essi • Leave a Comment

  • « Previous Page
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
  • Next Page »

Essi

Pinossa-blogissa sisustetaan lapsi- ja koiraperheen kotia rennolla otteella. Inspiraatiota kotiin saan niin vintagesta kuin skandinaavisesta muotoilustakin. Kierrätys, vastuullisuus ja lapsiperheen arki ovat sisustamisen ohella – tai sen näkökulmasta – blogini kantavia teemoja.

Tervetuloa mukaan!
  • Facebook
  • Instagram
  • Pinterest

Viimeisimmät artikkelit

  • Uudet linssit vanhoihin kehyksiin helposti kotoa käsin
  • Minecraft-synttärit ja teemaan sopivat tarjottavat
  • Tilinpäätös 2024
  • Vuosi tässä kodissa ja onnistuneet sisustuspäätökset
  • Postikortteja Pafokselta

Kategoriat

Arkistot

Copyright © 2025 · Theme by Blog Pixie

Copyright © 2025 · Pinossa ·