Pyrin syömään töissä eväänä aina eilisen jämiä, joskus ruokaa ei vaan jää yli ja silloin on turvauduttava alakerran K-kaupan eineksiin. Tai sitten voi illalla valmistaa kymmenessä minuutissa helpon ja täyttävän couscoussalaatin, joka ratkaisee lounasongelmat melkein koko viikoksi!
Couscous on edullista ja terveellistä ruokaa ja tällä reseptillä valmistat siitä kolmen päivän lounassalaatin kahdeksalla eurolla ja tosiaan alle 10 minuutissa.
Couscous-tonnikalasalaatti
2 dl couscousta
2 dl vettä
200 g herne-maissi-paprika -sekoitusta
2 tl kasvisliemijauhetta
250 g kirsikkatomaatteja
1 prk tonnikalaa auringonkukkaöljyssä
1/2 nippu persiljaa
1/2 punasipuli
1/3 tölkillistä Päivänsäde oliiveja (muutkin käy mutta tämä merkki on paras)
loraus oliiviöljyä
suolaa, pippuria
Kiehauta vesi, kasvisliemijauhe ja herne-maissi-paprika-sekoitus kattilassa. Mittaa 2 dl couscousta suureen kulhoon ja lisää kiehuva vesi ja vihannekset couscousiin. Sekoita kerta haarukalla ja peitä kulho esimerkiksi lautasella. Anna couscousin turvota muutama minuutti ja valmistele sinä aikana muut ainekset.
Leikkaa kirsikkatomaatit ja oliivit kahtia sekä hienonna sipuli ja persilja. Valuta tonnikalasta ylimääräinen öljy pois ja erottele tonnikala haarukalla. Yhdistä ainekset couscousiin, mausta suolalla ja pippurilla ja lisää loraus oliiviöljyä salaattiin. Sekoita ainekset haarukalla.
Valmista salaattia riittää lounaaksi kolmeksi päiväksi jolloin yhdelle annokselle tulee hintaa n. 2,6 euroa, aika hyvä hinta täyttävästä ja terveellisestä lounaasta. Salaatin voi tarjota myös päivällisellä esimerkiksi grilliruuan lisukkeena.
___
Translation:
Couscous salad with tuna is cheap and healthy lunch!
Vastaa